Kulttuuripalvelut
Esittely
Asiasanat
KulttuuriOhjelmisto koostuu eri taiteenmuodoista kuten musiikista, tanssista, elokuvista, festivaaleista, teatterista ja kuvataiteesta.
Vantaan kulttuuritoimijoiden visio vuodelle 2030
Vantaa on rohkea ja elämänmakuinen kulttuurikaupunki, jossa yhdistyvät omaleimaisuus, ilo ja reilu yhdessä tekemisen meininki.
Vantaan kulttuurilinjaukset vuosille 2021–2030 ovat syntyneet kulttuuripalveluiden, kaupungin eri toimialojen edustajien, kolmannen sektorin toimijoiden ja asukkaiden yhteisestä halusta kehittää kaupunkiamme.
Kulttuurilla ja taiteella on erityinen tehtävä toimia yhteisön voimavarana, lisätä hyvinvointia ja yhteistä ymmärrystä sekä tarjota reittejä tulevaisuuteen. Identiteetistään ja lähiöistään ylpeä Vantaa on paikka, jossa kulttuuri kuuluu ihan jokaiselle, niin asukkaalle kuin vierailijalle. Kotikaupunkimme on tekijöitä ja toimijoita houkutteleva taiteen tukija. Kulttuuri on elinvoimaa, hyvinvointia ja kansainvälisyyttä.
Elämäniloa pursuava visiomme tarjoaa tilan yhdessä tekemiselle ja yllättäville kohtaamisille, mahdollisuuden kasvaa ja toteuttaa itseään, elää onnellinen elämä. Etsit sitten uusia elämyksiä tai lohduttavan tuttuja kokemuksia, Vantaan kulttuurikohteissa ja –tapahtumissa pääset sukeltamaan laadukkaan kulttuuritarjonnan pariin. Ota kädestä kiinni, nyt mennään!
Yhteystiedot
Henkilöstön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@vantaa.fi (paitsi, jos toisin mainittu). Ohjelma-, juonto- ja esitystarjoukset osoitteeseen ohjelmatarjoukset@vantaa.fi
Kulttuuritoiminta ja tilat -palveluyksikkö
Kulttuuripäällikkö Reeli Karimäki, 040 524 1403
Kulttuurituottaja Tuomas Hulkkonen, 050 312 1776
Kulttuurituottaja Arja Keränen, 040 524 1400
Kulttuurituottaja Lea Rahkola-Kauranen, 050 312 1969
Kulttuurituottaja Pirjo Kivimäki, 043 826 7072
Kulttuurituottaja, Mosaiikki, Mira Andreeva, 040 137 3718
Kulttuurituottaja Terho Valkonen, 043 826 9011
Kulttuurituottaja Emma Uramo, 040 355 4563
Palvelukoordinaattori Sirpa Laine, 040 848 2099
Tekninen tuottaja Sampo Härkönen, 040 651 5182
Kulttuuritalo Martinus
Kulttuurituottaja Leela Johansen, 040 847 3235
Kulttuurituottaja Jaakko Lehikoinen, 040 524 1243
Kulttuuritalo Martinus ja Lumosali
Kulttuurituottaja Sami Lehtinen, 040 569 6435
Lasten ja nuorten kulttuuripalvelut
Lasten ja nuorten kulttuuripalveluiden päällikkö Kaisa Kettunen, 050 354 9018
Koordinaattori Henna Andersson, Vantaan Kulttuurilapset, 040 526 6380
Kulttuurisuunnittelija Mirva Aalto, Vantaan Kulttuurilapset, 040 525 2166
Kulttuurituottaja Susanna Ahola, näyttelytoiminta ja viestintä, susanna.ahola1@vantaa.fi, 040 152 4505 Kulttuurituottaja Matilda Anttila, ruotsinkieliset kulttuuripalvelut, 040 554 1440
Kulttuurituottaja Rebekka Harju, Lastenkulttuurikeskus Pyykkituvan toiminta, 050 302 6447
Kulttuurituottaja Natalia Kochelenko, Lastenkulttuurikeskus Toteemin toiminta, 050 318 1438
Kulttuurituottaja Jaana Niinivirta, Lastenkulttuurikeskus Pessin toiminta, 040 524 1401
Kulttuurituottaja Hanna Nyman, koulujen kulttuurikasvatus, 040 843 6665
Musiikin suunnittelija Miikka Hakomäki, Tempo-orkesteri, 040 502 4328
Musiikin suunnitelija Juha Ahvenainen, Tempo-orkesteri, 040 720 8536
Hallinto
Käyntiosoite: Tikkurilan Silkin konttori, Silkkitehtaantie 5 C, 01300 Vantaa
Postiosoite: Kulttuuripalvelut, PL 1410, 01030 Vantaan kaupunki
Toimipisteet
Galleria K on Vantaan taidemuseo Artsin ja Vantaan taiteilijaseura ry:n yhteinen näyttelytila Vantaan kaupungintalon vieressä Tikkurilassa.
Lisätietoa toimipisteestä Galleria KAsematie 7
01300 Vantaa
Suomi
Kirjasto on kaikille avoin kohtaamispaikka ja kulttuurikeskus. Kirjastossa on lehtiä, kirjoja, musiikkia, elokuvia ja muita aineistoja, joihin voit tutustua paikan päällä tai lainata kotiin. Kirjaston tiloissa voit opiskella, harrastaa ja oleskella. Siellä järjestetään myös opastuksia, neuvontaa...
Lisätietoa toimipisteestä Hakunilan kirjastoKimokuja 5
01200 Vantaa
Suomi
Håkansbölen kartanomuseo kertoo kartanon ja sen asukkaiden historiasta.
Lisätietoa toimipisteestä Håkansbölen kartanomuseoKartanontie 1 (navigaattoriin: Vuorilehdontie 6)
01200 Vantaa
Suomi
Kirjasto on kaikille avoin kohtaamispaikka ja kulttuurikeskus. Kirjastossa on lehtiä, kirjoja, musiikkia, elokuvia ja muita aineistoja, joihin voit tutustua paikan päällä tai lainata kotiin. Kirjaston tiloissa voit opiskella, harrastaa ja oleskella. Siellä järjestetään myös opastuksia, neuvontaa...
Lisätietoa toimipisteestä Jumbon kirjastoTasetie 8
01510 Vantaa
Suomi
Kirjastoauto tuo kirjaston palveluja alueille, joissa ei ole kiinteää kirjastoa.
Lisätietoa toimipisteestä Kirjastoauto VantaaLummetie 4
01300 Vantaa
Suomi
Kirjasto on kaikille avoin kohtaamispaikka ja kulttuurikeskus. Kirjastossa on lehtiä, kirjoja, musiikkia, elokuvia ja muita aineistoja, joihin voit tutustua paikan päällä tai lainata kotiin. Kirjaston tiloissa voit opiskella, harrastaa ja oleskella. Siellä järjestetään myös opastuksia, neuvontaa...
Lisätietoa toimipisteestä Koivukylän kirjastoOjalehdonkuja 1
01400 Vantaa
Suomi
Martinuksessa on ajanmukaiset ja viihtyisät puitteet erilaisille tilaisuuksille kuten seminaarit, konsertit, teatteri ja yksityistilaisuudet.
Lisätietoa toimipisteestä Kulttuuritalo MartinusMartinlaaksontie 36 A
01620 Vantaa
Suomi
Kulttuurisen nuorisotyön keskus Vernissa on monipuolinen tapahtumapaikka.
Lisätietoa toimipisteestä Kulttuuritehdas VernissaTikkurilantie 36
01300 Vantaa
Suomi
Lastenkulttuurikeskus Pessissä järjestetään tapahtumia ja harrastustoimintaa lapsille, nuorille, lapsiperheille, kouluille ja päiväkodeille.
Lisätietoa toimipisteestä Lastenkulttuurikeskus PessiVernissakatu 4
01300 Vantaa
Suomi
Lastenkulttuurikeskus Pyykkitupa sijaitsee kulttuurihistoriallisesti komealla paikalla Håkansbölen kartanon peruskorjatussa pyykkitupa-rakennuksessa.
Lisätietoa toimipisteestä Lastenkulttuurikeskus PyykkitupaKartanontie 1
01200 Vantaa
Suomi
Lastenkulttuurikeskus Toteemissa järjestetään tapahtumia ja harrastustoimintaa lapsille, nuorille, lapsiperheille, kouluille ja päiväkodeille.
Lisätietoa toimipisteestä Lastenkulttuurikeskus ToteemiMyyrmäentie 6
01600 Vantaa
Suomi
Kirjasto on kaikille avoin kohtaamispaikka ja kulttuurikeskus. Kirjastossa on lehtiä, kirjoja, musiikkia, elokuvia ja muita aineistoja, joihin voit tutustua paikan päällä tai lainata kotiin. Kirjaston tiloissa voit opiskella, harrastaa ja oleskella. Siellä järjestetään myös opastuksia, neuvontaa...
Lisätietoa toimipisteestä Lumon kirjastoUrpiaisentie 14
01450 Vantaa
Suomi
Lumosalissa on hyvät puitteet teatteri- ja musiikkiesityksiin, tapahtumiin sekä koulutus- ja kokouskäyttöön.
Lisätietoa toimipisteestä LumosaliUrpiaisentie 14
01450 Vantaa
Suomi
Kirjasto on kaikille avoin kohtaamispaikka ja kulttuurikeskus. Kirjastossa on lehtiä, kirjoja, musiikkia, elokuvia ja muita aineistoja, joihin voit tutustua paikan päällä tai lainata kotiin. Kirjaston tiloissa voit opiskella, harrastaa ja oleskella. Siellä järjestetään myös opastuksia, neuvontaa...
Lisätietoa toimipisteestä Länsimäen kirjastoSuunnistajankuja 2
01280 Vantaa
Suomi
Kirjasto on kaikille avoin kohtaamispaikka ja kulttuurikeskus. Kirjastossa on lehtiä, kirjoja, musiikkia, elokuvia ja muita aineistoja, joihin voit tutustua paikan päällä tai lainata kotiin. Kirjaston tiloissa voit opiskella, harrastaa ja oleskella. Siellä järjestetään myös opastuksia, neuvontaa...
Lisätietoa toimipisteestä Martinlaakson kirjastoLaajaniityntie 3
01620 Vantaa
Suomi
Monitoimikeskus Lumo on liikunnan, kulttuurin ja taiteen kohtauspaikka, jossa järjestetään korkeatasoisia tapahtumia.
Lisätietoa toimipisteestä Monitoimikeskus LumoUrpiaisentie 14
01450 Vantaa
Suomi
Kirjastossa on kirjoja ja lehtiä, joihin voit tutustua paikan päällä tai lainata kotiin. Kirjaston tiloissa voit opiskella ja oleskella. Kirjastossa on käytössä langaton verkko ja kannettavia tietokoneita.
Lisätietoa toimipisteestä Mosaiikin kirjastoVantaankoskentie 69
01700 Vantaa
Suomi
Kirjasto on kaikille avoin kohtaamispaikka ja kulttuurikeskus. Kirjastossa on lehtiä, kirjoja, musiikkia, elokuvia ja muita aineistoja, joihin voit tutustua paikan päällä tai lainata kotiin. Kirjaston tiloissa voit opiskella, harrastaa ja oleskella. Siellä järjestetään myös opastuksia, neuvontaa...
Lisätietoa toimipisteestä Myyrmäen kirjastoPaalutori 3
01600 Vantaa
Suomi
Kirjastossa on lehtiä, kirjoja, elokuvia ja muita aineistoja, joihin voit tutustua paikan päällä tai lainata kotiin. Kirjaston tiloissa voit opiskella, harrastaa ja oleskella. Kirjastossa on käytössä langaton verkko.
Lisätietoa toimipisteestä Pähkinärinteen kirjastoMantelikuja 4
01710 Vantaa
Suomi
Kirjasto on kaikille avoin kohtaamispaikka ja kulttuurikeskus. Kirjastossa on lehtiä, kirjoja, musiikkia, elokuvia ja muita aineistoja, joihin voit tutustua paikan päällä tai lainata kotiin. Kirjaston tiloissa voit opiskella, harrastaa ja oleskella. Siellä järjestetään myös opastuksia, neuvontaa...
Lisätietoa toimipisteestä Tikkurilan kirjastoLummetie 4
01300 Vantaa
Suomi
Vantaan historian museossa on näyttely alueen menneisyydestä sekä vaihtuvia teemanäyttelyitä. Lisäksi museossa järjestetään opastuksia ja tapahtumia.
Lisätietoa toimipisteestä Vantaan historian museoHertaksentie 1
01300 Vantaa
Suomi
Vantaan taidemuseo Artsi sijaitsee Myyrmäkitalossa Myyrmäen juna-aseman vieressä. Artsiin on maksuton sisäänpääsy.
Lisätietoa toimipisteestä Vantaan taidemuseo ArtsiPaalutori 3
01600 Vantaa
Suomi