Nuorisotilatoiminta

Esittely
Nuorilla on oikeus vaikuttaa talojen toimintaan nuorisotilademokratian avulla. Toiminnalla tuetaan nuorten elämänhallintaa ja edistetään heidän yhteisöllisyyttään ja yhteiskunnallista osallistumista.
Monipuolista tekemistä Vantaalla
Vantaalla on 14 nuorisotilaa, joissa aikaa voi viettää monenlaisen tekemisen parissa. Tarjolla on pelaamista, kädentaitoja, kuntosalia ja monipuolista liikuntaa, kokkailua, harrasteryhmiä, pajoja ja muuten vain hengailua. Harrastustoimintaa löytyy musiikista tanssiin sekä kuvataiteisiin ja teatteriin. Nuorisotiloilla on mahdollista tavata kavereita ja tutustua uusin ihmisiin. Nuorisotiloilla järjestetään myös erilaisia tapahtumia, joiden järjestämiseen nuoret voivat osallistua.
Avointa ja maksutonta
Toiminta on maksutonta, vapaaehtoista sekä avointa kaikille ja sitä suunnitellaan yhdessä nuorten kanssa. Vantaan nuorisotilat ovat turvallisia ja päihteettömiä vapaa-ajanviettopaikkoja. Tiloilla työskentelee nuorisotyön ammattilaisia, joiden kanssa voi jutella ja joilta voi kysyä apua haastaviin tilanteisiin esimerkiksi opiskelussa ja työnhaussa. Tilojen toiminta on tarkoitettu neljäsluokkalaisista 17-vuotiaisiin. Toimintaa järjestetään iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin.
Pelitalotoiminta ja digitaalinen nuorisotyö
Vantaalla on kaksi pelitaloa ja useita pelihuoneita eri nuorisotilojen yhteydessä. Pelitaloilla järjestetään kaikille avoimen toiminnan lisäksi pienryhmätoimintaa, teemailtoja, tapahtumia ja striimausta. Kaikki toiminta pelitaloilla on kasvatuksellista ja nuorisotyön ammattilaisen ohjaamaa. Toiminnassa noudatetaan virallisia ikärajasuosituksia. Toiminta mahdollistaa keskustelun peleistä ja niiden sisällöistä, pelien aiheuttamista tunteista ja muista pelaamiseen liittyvistä kokemuksista. Pelitalot löytyvät Tikkurilan ja Myyrmäen nuorisotilojen yhteydestä. Pelitoimintaa järjestetään myös Länsimäessä, Pähkinärinteessä, Kannistossa, Martinlaaksossa, Havukoskella ja Korsossa.
Digitaalinen nuorisotyö on yksi tärkeä nuorisotyön osa-alue. Nuoriin pidetään yhteyttä ja toiminnasta tiedotetaan sosiaalisen median kautta. Monipuolista kohtaamistyötä tehdään erilaisilla alustoilla, kuten Habbossa ja Discordissa. Nuorisotyöntekijät toimivat myös valtakunnallisissa digitaalisissa palveluissa.
Vantaalla on käytössä sähköinen mobiilinutakorttijärjestelmä
Nuorisotilatoimintaan osallistuakseen tarvitsee maksuttoman jäsenkortin eli nutakortin. Huoltaja hakee nuorelle jäsenkorttia. Kun hakemus on hyväksytty, nuori saa SMS-viestin, jossa on linkki QR-koodiin. Koodi toimii Vantaan nuorisotilojen jäsenkorttina. Koodin voi tallentaa puhelimen kotivalikkoon, jolloin se on helposti käytettävissä. Nutakortti uusitaan toimintakausittain saman hakemuslomakelinkin kautta.
Hyväksy evästeet Analytiikka-kategoriasta nähdäksesi YouTube-videon
Loma-ajan toiminta
Koulujen loma-aikoina tarjoamme nuorille kivaa tekemistä leireillä, retkillä ja tapahtumissa. Nuorisotilat ovat avoinna loma-aikoina ja tarjoavat nuorille mielekkään ja turvallisen paikan loman viettoon. Loma-ajan toiminnat vaihtelevat alueittain. Myös vantaalaiset nuoriso- ja varhaisnuorisojärjestöt järjestävät monipuolista toimintaa loma-aikoina lapsille ja nuorille.
Ajankohtaiset tiedot loma-aikojen toiminnoista löydät ajankohtaista- osiosta sekä seuraamalla nuorisotilojen sosiaalisen median kanavia.
Toimipisteet
Hakunilan nuorisotilalla tarjoamme 10-17-vuotiaille nuorille maksutonta avointa nuorisotilatoimintaa sekä harrastustoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Hakunilan nuorisotilaLaukkarinne 4
01200Vantaa
Suomi
Havukosken nuorisotilalla tarjoamme 10-17-vuotiaille nuorille maksutonta avointa nuorisotilatoimintaa sekä harrastustoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Havukosken nuorisotilaEteläinen Rastitie 14
01360Vantaa
Suomi
Hiekkaharjun nuorisotilalla tarjoamme 10-17-vuotiaille nuorille maksutonta avointa nuorisotilatoimintaa sekä harrastustoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Hiekkaharjun nuorisotilaLeinikkitie 36
01350Vantaa
Suomi
Kanniston nuorisotila on suljettu.
Lisätietoa toimipisteestä Kanniston nuorisotilaKenraalintie 6
01730Vantaa
Suomi
Kivistön keskustan nuorisotilalla tarjoamme 10-17-vuotiaille nuorille maksutonta avointa nuorisotilatoimintaa sekä harrastustoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Kivistön nuorisotilaTopaasikuja 11
01730Vantaa
Suomi
Kolohongan nuorisotilalla tarjoamme 10-17-vuotiaille nuorille maksutonta avointa nuorisotilatoimintaa sekä harrastustoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Kolohongan nuorisotilaPohjolantie 2
01260Vantaa
Suomi
Korson nuorisotilalla tarjoamme 10-17-vuotiaille nuorille maksutonta avointa nuorisotilatoimintaa sekä harrastustoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Korson nuorisotilaUrpiaisentie 14
01450Vantaa
Suomi
Vernissassa järjestetään monipuolisia kulttuuritapahtumia monenikäisille kohderyhmille, erityisesti nuorille.
Lisätietoa toimipisteestä Kulttuuritehdas VernissaTikkurilantie 36
01300Vantaa
Suomi
Länsimäen nuorisotilalla tarjoamme 10-17-vuotiaille nuorille maksutonta avointa nuorisotilatoimintaa sekä harrastustoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Länsimäen nuorisotilaSuunnistajankuja 2
01280Vantaa
Suomi
Martinlaakson nuorisotilalla tarjoamme 10-17-vuotiaille nuorille maksutonta avointa nuorisotilatoimintaa sekä harrastustoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Martinlaakson nuorisotilaMartinlaaksonpolku 9
01620Vantaa
Suomi
Mikkolan nuorisotilalla tarjoamme 10-17-vuotiaille nuorille maksutonta avointa nuorisotilatoimintaa sekä harrastustoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Mikkolan nuorisotilaLyyranpolku 2
01480Vantaa
Suomi
Myyrmäen nuorisotilalla tarjoamme 10-17-vuotiaille nuorille maksutonta avointa nuorisotilatoimintaa sekä harrastustoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Myyrmäen nuorisotilaLiesitori 1
01600Vantaa
Suomi
Nuorisopalvelut tukee nuorten kasvua, asemaa ja elinoloja sekä edistää nuorten vaikuttamismahdollisuuksia.
Lisätietoa toimipisteestä NuorisopalvelutSilkkitehtaantie 5 C
01300Vantaa
Suomi
Nuorten monitoimitila Liito kokoaa yhteen nuorten ja nuorten aikuisten kanssa toimivia tahoja.
Lisätietoa toimipisteestä Nuorten monitoimitila LiitoLummetie 2 B C
01300Vantaa
Suomi
Pakkalan nuorisotilalla tarjoamme 10-17-vuotiaille nuorille maksutonta avointa nuorisotilatoimintaa sekä harrastustoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Pakkalan nuorisotilaYlästöntie 35
01510Vantaa
Suomi
Pähkinärinteen nuorisotilalla tarjoamme 10-17-vuotiaille nuorille maksutonta avointa nuorisotilatoimintaa sekä harrastustoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Pähkinärinteen nuorisotilaMantelikuja 4
01710Vantaa
Suomi
Tikkurilan nuorisotilalla ja pelitalolla tarjoamme 10-17-vuotiaille nuorille maksutonta avointa nuorisotilatoimintaa sekä harrastustoimintaa.
Lisätietoa toimipisteestä Tikkurilan nuorisotilaLummetie 2 B C
01300Vantaa
Suomi