Palveluryhmä: Rakentaminen
Tähän listautuvat rakentamiseen liittyvät sisällöt
Kaupunkitilalautakunta hyväksyi Koillis-Vantaan liikuntahallin suunnitelman
Kaupunkitilalautakunta kokoontui 6.9. Lautakunta käsitteli muun muassa Koillis-Vantaalle, Korson Metsolaan rakennettavan uuden liikuntahallin hankesuunnitelmaa.
Kuusijärven isoa savusaunaa korjataan - poissa käytöstä 4. - 6.9.2023
Kuusijärven iso savusauna on pois käytöstä 4.–6.9 2023 korjausten vuoksi. Ison savusaunan lauteet vaihdetaan, sisäovet uusitaan ja kunnostetaan vessojen ja suihkujen keraamisen laatoituksen saumat.
Viidessä koulussa ja kahdessa päiväkodissa tehtiin sisäilmakorjauksia kesän aikana
Vantaalla tehtiin kesän 2023 aikana suurehkoja sisäilmakorjauksia kaikkiaan viidessä koulussa ja kahdessa päiväkodissa.
Kehä III:n parantaminen valmistui – liikenne jatkuvasti vilkastuvalla väylällä on nyt turvallisempaa ja sujuvampaa
Keväällä 2021 käynnistyneet Kehä III:n parannustyöt Askistossa sekä Vantaankosken ja Pakkalan välillä ovat valmistuneet alle arvioidun aikataulun ja budjetin. Hankkeessa rakennettiin jatkuvasti vilkastuvalle Kehä III:lle kolmannet ajokaistat Vantaankoski–Pakkala-välille. Lisäksi Askistossa
Kuusi uutta päiväkotia valmistuu puolen vuoden aikana - Vantaa satsaa lapsiin
Vantaalla valmistuu reilun puolen vuoden aikana peräti kuusi uutta päiväkotia. Ne vastaavat päiväkoti-ikäisten lasten määrän kasvuun ja myös korvaavat vanhoja, huonokuntoisia rakennuksia.
Toimitilarakentaminen
Vantaan kaupunki rakentaa jatkuvasti uusia toimitiloja kaupunkilaisten tarpeisiin. Tälle sivulle kootaan tietoa merkittävimmistä rakennushankkeista.
Kaupunkitilalautakunnassa Kivimäen koulun remontti ja useita tonttien tarjouskilpailuja
Kaupunkitilalautakunta kokoontui syyskauden ensimmäiseen kokoukseensa 16.8. Lautakunta käsitteli muun muassa Martinlaaksossa sijaitsevan Kivimäen koulun peruskorjauksen tarveselvitystä ja hankesuunnitelma sekä uutta asumista Vantaalle mahdollistavia tarjouskilpailuja tonteista.
Vantaan Jokiniemeen uusia asuntoja – Vantaan kaupunki ja Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymät kehittävät aluetta yhteistyössä
Helsingin ja Vantaan seurakuntayhtymät ja Vantaan kaupunki allekirjoittavat 22.8. esisopimuksen, jonka mukaan Vantaan kaupunki ostaa seurakunnilta tontin, jossa toimii Ammattiopisto Varian Hiekkaharjun toimipiste. Samalla solmitaan yhteistyösopimus, jonka mukaan seurakuntayhtymien omistama
Mårtensdals bildningsrum -rakennushanke
Martinlaaksossa sijaitsevaa ruotsinkielistä alakoulua Mårtensdals skolaa on laajennettu uusilla päiväkotitiloilla. Kouluun tehtiin myös tilamuutoksia.
Kuusijärven ulkoilumajan wc-tilat ja sähkösaunat ovat pois käytöstä 7.–18.8.
Kuusijärvellä vierailevat voivat käyttää väliaikaisia käymälöitä remontin aikana. Savusaunat palvelevat kävijöitä normaalisti.