Palveluryhmä: Toimitilat

Länsimäen koulun tutkimustuloksia on valmistunut / Tiedote 4.12.2024

Sisältösivu

Länsimäen koululla tehtiin rakennuksen kuntoon ja talotekniikan toimintaan liittyviä tutkimuksia viime talvena. Näistä tuloksista on kerrottu huhtikuun tiedotteessa.

Hakunilan suuralue

Leinelän päiväkodin ajankohtaisia asioita sisäilmasta / Tiedote 27.11.2024

Sisältösivu

Vantaan kaupungin sisäilma-asiantuntijat kävivät kierroksella Leinelän päiväkodissa 12.11.2024. Käynnillä tehtiin havaintoja ja kartoitettiin tutkimustarvetta. Päiväkodin lepohuoneisiin asennetaan mittalaitteita, joiden avulla asiantuntijat voivat etänä seurata sisäilman olosuhteita. Lisäksi

Koivukylän suuralue

Leinelän päiväkodin tutkimuksia jatketaan keväällä / Tiedote 7.2.2025

Sisältösivu

Päiväkodissa tehtiin tutkimuksia tammikuussa. Päiväkoti on valmistunut vuonna 2010. Päiväkodin tilat katselmoitiin sisältä ja ulkoa. Lisäksi tehtiin kosteuskartoitus sekä tarkempia kosteusmittauksia. Lattiapintojen kosteudet olivat pääosin normaalilla tasolla. Yhdessä tilassa todettiin pienikokoinen

Koivukylän suuralue

Lehtikuusen koulun Kaarna- ja voimistelusalirakennuksissa tehdään tutkimuksia / Tiedote 22.1.2025

Sisältösivu

Lehtikuusen koulun Kaarna- ja voimistelusalirakennuksissa käynnistyy tutkimukset. Tutkimuksia tehdään hankesuunnittelun lähtötiedoksi. Tutkimusten tavoitteena on saada tietoa rakennusten kunnosta ja mahdollisesta korjaustarpeesta.

Hakunilan suuralue

Tule kuulemaan Myyrmäen ajankohtaisista vapaa-ajan ja liikunnan rakennushankkeista

Uutinen

Myyrmäen vapaa-ajan ja liikunnan rakennushankkeista pidetään asukastilaisuus tiistaina 25.2. klo 17–19.30 Vaskivuoren lukion auditoriossa. Esiteltävät hankkeet ovat Myyrmäen kaupunkikulttuuritalo ja Myyrmäen uimahallin laajennus ja peruskorjaus. Tapahtumassa on mahdollisuus keskustella hankkeiden

Myyrmäen suuralue

Lehtikuusen koulun Havu-rakennuksessa tehdään tutkimuksia loppuvuodesta / Tiedote 7.11.2024

Sisältösivu

Havu-rakennuksessa tehdään sisäilmaan liittyviä tutkimuksia loppuvuoden aikana. Samalla on käynnissä Havun osakorjauksen tarve- ja hankesuunnittelu. Tavoitteena on, että kesän 2025 korjaussuunnittelussa voidaan ottaa huomioon kaikki mahdolliset sisäilman laatuun vaikuttavat tekijät.

Hakunilan suuralue

Laajavuoren päiväkodin väistötilana toimii Timotein päiväkoti / Tiedote 4.2.2025

Sisältösivu

Laajavuoren päiväkodin rakennuksessa alkaa putkiremontti keväällä. Työt kestävät arviolta joulukuuhun 2025 asti. Päiväkodin toiminta siirtyy Timotein päiväkotiin, jonka osoite on Vaahtokuja 13, 01600 Vantaa.

Myyrmäen suuralue

Lisätietoa Laajavuoren päiväkodin väistötiloista / Tiedote 15.1.2025

Sisältösivu

Kuten aiemmin on tiedotettu, Laajavuoren päiväkodin taloyhtiössä alkaa putkiremontti ensi keväänä, minkä vuoksi kaupunki etsii päiväkodille väistötiloja.

Myyrmäen suuralue

Ennakkotieto: Laajavuoren päiväkotiin tulossa putkiremontti keväällä 2025 / Tiedote 16.12.2024

Sisältösivu

Laajavuoren päiväkodin taloyhtiössä alkaa putkiremontti ensi keväänä, minkä vuoksi kaupunki etsii päiväkodille väistötiloja. Päiväkoti ei voi toimia Raappavuorenkujan tiloissa putkiremontin aikana.

Myyrmäen suuralue

Kuusikon päiväkodissa kerätään sisäilman olosuhdetietoa / Tiedote 7.2.2025

Sisältösivu

Vantaan kaupungin sisäilma-asiantuntijat katselmoivat päiväkodin tiloja 3.2.2025. Kierroksen aikana tehtiin aistinvaraisia havaintoja ja lyhytaikaisia olosuhdemittauksia.

Tikkurilan suuralue