Hae uutisia
Vantaan ratikan työt Kyytitiellä kesän 2026 aikana
Vantaan ratikan rakentaminen etenee Kyytitien osuudella vaiheittain myös kesän 2026 aikana. Työt näkyvät erityisesti liikennejärjestelyissä, jalankulun reiteissä ja yksittäisissä katuosuuksissa.
Muutoksia Unikkotien ajojärjestelyihin
Vantaan ratikan työt ovat käynnissä Kielotiellä. Seuraavaksi työmaa laajenee Unikkotien ja Kielotien risteyksessä. Tie kaventuu ja terveysaseman ajoreitti muuttuu. Unikkotien läpiajo säilyy koko ratikan rakentamisen ajan.
Laukkarinne suljetaan ajoneuvoliikenteeltä maanantaina 1.6.2026
Aiemmin ilmoitetun mukaisesti Laukkarinne suljetaan ajoneuvoliikenteeltä.
Erityistä melua aiheuttavat poraus- ja louhintatyöt alkavat kesäkuussa Hakunilantien eteläpäässä
Hakunilantien eteläpäässä aloitetaan kesäkuussa kallion ja kivien poraaminen sekä louhintatyö. Töistä aiheutuu alueelle erityistä melua. Työt aloitetaan viikolla 24 tulevan sähkönsyöttöaseman kohdalta ja ne etenevät vaiheittain Hakunilantietä pohjoiseen.
Vantaan ratikan työmailla saavutettiin uusi etappi, kun Kylmäojan sillan kansi valettiin vuorokauden urakassa 26.5.–27.5.
Tikkurilantiellä Vantaan ratikan työmaalla käynnistyi tiistaina 26. toukokuuta 2026 yksi Kylmäojan sillanrakennuksen merkittävimmistä vaiheista, kun sillan kannen valaminen alkoi varhain aamukuudelta. Mittavaan valutyöhön varattiin aikaa 24 tuntia ja se valmistui keskiviikkoaamuna.
Uudistamme asukaslehteä - kerro mielipiteesi ja voita maistuvia palkintoja!
Vastaa Vantaan asukaslehden lukijakyselyyn, ja kerro mitä toivot lehdeltä tulevaisuudessa! Samalla voit voittaa maistuvan lahjakortin. *Päivitys: Kisa on päättynyt ja voittajiin otettu yhteyttä.*
Backas Perhepäivässä 1.7. on musiikkia, tanssia ja karnevaalihuumaa – koe kaikki maksutta!
Backas Perhepäivä 1.7.2025 tarjoaa maksuttoman festarikokemuksen lapsille ja nuorille.
Näin palaute vaikuttaa: Ilmoita koira-aitauksen reikä palautepalvelussa, älä somessa
Somessa on kymmeniä eri kanavia, mutta kaupungin resurssit riittävät seuraamaan vain kaupungin omia kanavia. Ilmoita puutteista palautepalvelun kautta.
Variasta valmistui lähes 700 uutta ammattilaista - katso tästä nimet!
Vantaan ammattiopisto Varian tutkintokoulutuksista valmistui 20.12.2025–29.5.2026 välisenä aikana 673 uutta ammattilaista.
Koulujen päättäjäisviikonlopun vastuullisesta juhlimisesta on hyvä keskustella kotona nuorten kanssa
Koulujen päätös ja kesäloman alku on juhlan arvoinen asia. Suurin osa lapsista ja nuorista juhlii siististi ja vastuullisesti, mutta koska päihteidenkäyttö tyypillisesti lisääntyy päättäjäispäivänä, myös riskit kasvavat ja niihin on hyvä varautua.