Hae uutisia
Vantaan ratikan valmistelevat rakennustyöt käynnistyvät huhtikuussa Lahdenväylän ja Hakunilantien välisellä osuudella
Lahdenväylän ja Hakunilantien välisellä alueella käynnistyy Vantaan ratikan rakentamiseen liittyvät valmistelevat työt huhtikuun alussa. Valmisteleviin töihin kuuluu muun muassa puiden kaatoa, kantojen ja pintamaiden poistoa, liikennejärjestelyjen muutosvalmisteluja ja pintarakenteiden poistoa
Kasvua ja hyvää työarkea Vantaalla liikennetietoasiantuntijana
Liikennetietoasiantuntija Suvi Rytkönen on viihtynyt Vantaan kaupungilla jo 16 vuotta, eikä suotta. Työssä yhdistyvät kaupunkilaisten arkeen vaikuttaminen, oma asiantuntijuus ja mahdollisuus kasvaa.
Vantaan urbaani filmifestivaali: Tuomari Nurmion 13 kylmää laulua, koirakino ja tuplasti lämmintä yhteisöllisyyttä
Vantaan urbaani filmifestivaali 9.–12.4.2026 kutsuu Myyrmäkeen ihmisiä – ja koiria – jotka kaipaavat yhteisöllisyyttä, luovaa kulttuuria ja eheämpää Eurooppaa.
Ensimmäiset vantaalaisnuoret palkittiin kansainvälisesti DofE‑ohjelmassa – “Tunnustus innosti jatkamaan”
Ensimmäiset vantaalaisnuoret ovat saaneet kansainvälisesti arvostetun The Duke of Edinburgh’s International Award (DofE) ‑ohjelman pronssitason tunnustuksen Säätytalolla Helsingissä perjantaina 27.3.2026.
Erityistä melua aiheuttavat louhintatyöt alkavat huhtikuussa Länsimäentiellä Porvoonväylän ylittävän sillan ympäristössä
Porvoonväylän ylittävän sillan molemmin puolin suoritetaan huhtikuussa louhintatöitä, joista aiheutuu alueelle erityistä melua.
Harjoittelussa saa kokeilla ja erehtyä – päiväkodit tarjoavat sosionomiopiskelijoille paikan kasvaa ammattilaisiksi
Miltä tuntuu astua ensimmäistä kertaa päiväkodin arkeen harjoittelijana? Simonkallion ja Seljapolun päiväkodeissa opiskelijat pääsevät heti osaksi työyhteisöä, kokeilemaan omia ideoitaan ja oppimaan varhaiskasvatuksen työtä käytännössä.
Miten Koivukylän koulun ympäristön liikenneturvallisuutta voitaisiin parantaa? Osallistu asukastilaisuuteen!
Koivukylän koulun lähistölle valmistellaan uusia liikennejärjestelyjä. Tervetuloa keskustelemaan suunnitelmista 9.4. Koivukylän koululle!
”Vantaan ratikka on jatkoa kaupungin kehitykselle” – kotiseutuneuvos näkee Vantaassa rohkean raidekaupungin
Kotiseutuneuvos Jukka Hako muistuttaa, että Vantaa on aina ollut raideliikenteen kehityksen kärjessä. Hänelle Vantaan ratikka on osa vuosikymmeniä jatkunutta kehitystä.
Vantaan ratikan valmistelevia töitä alkaa Pakkalassa
Vantaan ratikan rakentamiseen valmistaudutaan Pakkalan alueella voimalinjan siirtotöillä. Nykyinen Tasetiellä kulkeva voimalinja siirretään maakaapeliksi.
Vantaan ratikan työmaa laajenee Kielotiellä huhtikuussa
Vantaan ratikan rakentaminen etenee Kielotiellä. 7.4.2026 alkaen työmaa laajenee Unikkotieltä etelään Neilikkatielle asti. Ajoneuvoliikenne poistuu kyseiseltä Kielotien osuudelta, ja korvaavat ajoreitit ovat Talvikkitiellä ja Ratatiellä. Unikkotien läpiajo säilyy koko ratikan rakentamisen ajan.