Hae uutisia
Kerää kokoon talkooporukka ja lähde siivoamaan lähiluontoasi!
Kaupunki kannustaa asukkaita lähiluonnon siivoustalkoisiin. Sopivia talkooalueita ovat esimerkiksi metsiköt, puistot, puronvarret ja tienpientareet. Talkoissa kerätään yhteisiltä alueilta pois luontoon kuulumattomat roskat.
Paalukylänpuiston kunnostaminen alkaa – vehreään kalliomaisemaan tehdään viihtyisiä oleskelupaikkoja
Myyrmäen keskustassa sijaitseva Paalukylänpuisto kunnostetaan. Puiston läpi vievät kävelyreitit valaistaan ja kallion rinteeseen rakennetaan uusi oleskeluportaikko.
Muumit ja Megasakki toukokuussa Kulttuuritalo Martinuksessa
Lapset pääsevät tervehtimään muumeja myös henkilökohtaisesti. Kulttuuritalo Martinus sijaitsee hyvien yhteyksien päässä Martinlaaksossa.
Vantaalaiset käyttävät kirjastoa ahkerasti - kirjastoilla huippuvuosi 2024
Vantaan kirjaston tilastoluvut kertovat onnistumisista. Vantaan kirjastojen keskeinen päämäärä, lukemisen edistäminen, näkyy lainausluvuissa.
Hakunilan urheilupuiston yleisurheilukentän juoksuratojen ja hyppypaikkojen pinnoite uusitaan – mahdollistaa myös huippu-urheilun
Hyppy- ja heittopaikkojen sekä juoksuratojen kumipinnoitteet uusitaan, jotta yleisurheilukenttä soveltuisi jatkossa huippu-urheilijoiden harjoituspaikaksi ja kilpailuiden järjestämiseen.
Myyrmäen suuralueen asukkaiden toiveeseen vastataan – lisää perheliikuntaa luvassa loppukevään aikana
Perhepeuhoihin voivat osallistua alle kouluikäiset lapset yhdessä perheensä kanssa. Osa kevään tapahtumista järjestetään osallistuvan budjetoinnin rahoituksella.
Legendaarinen YÖ-Rogaining ensimmäistä kertaa Vantaalla
Harrastajien ja aktiiviurheilijoiden matalan kynnyksen YÖ-Rogaining kävellään, juostaan ja pyöräillään ensi kertaa Vantaalla 25.–26.4.
Maaperätutkimuksia Heidenhofinpuistossa huhtikuussa
Heidenhofinpuistossa Kyytitien länsipäässä tehdään maaperätutkimuksia huhtikuun puolivälistä toukokuun alkuun. Kairavaunu työskentelee puistossa arkisin klo 7–19 välillä. Tutkimukset liittyvät kaasuputken siirtoon ja ratikan rakentamiseen.
Haemme museon päällikköä vakituiseen työsuhteeseen
Vantaan kaupunginmuseo hakee museon päällikköä vakituiseen työsuhteeseen. Hakuaika päättyy 28.4.2025 klo 16:00.
Myyrmäen kaupunkikulttuuritalolle vihreää valoa kaupunkitilalautakunnassa
Myyrmäen kaupunkikulttuuritalon rakennusten tarveselvitykset etenivät kaupunkitilalautakunnan käsittelyssä. Lisäksi lautakunta merkitsi tiedoksi asukasbarometrin tulokset. Vantaalaiset ovat edelleen keskimäärin tyytyväisiä asuntoonsa, asuinalueeseensa ja elämänlaatuunsa. Erot tyytyväisyydessä eri