Myyrmäen suuralue
Leikkipaikka Aitapuisto
Puiston leikkipaikalla voi esimerkiksi keinua, kiipeillä, laskea liukumäkeä ja leikkiä hiekkaleikkejä.
Leikkipaikka Pöllökallio
Puiston leikkipaikalla voi esimerkiksi keinua, kiipeillä, laskea liukumäkeä ja leikkiä hiekkaleikkejä.
Skeittipuistojen avajaiset Myyrmäessä ja Ilolassa – luvassa kisailua, esiintyjiä ja lajikokeilua
Toukokuussa Vantaalla vietetään kahden skeittipuiston avajaisia Myyrmäessä ja Ilolassa. Avajaisten kunniaksi tarjolla on monipuolista ohjelmaa ja esiintyjiä.
Vanhusneuvosto kutsuu keskustelemaan ikäihmisten hoivasta 19.5. Armotonta menoa – hoivatyön lauluja -elokuvan pohjalta
Vanhusneuvosto järjestää 19.5. Kino Myyrissä avoimen tilaisuuden, jossa käydään keskustelua ikäihmisten hoivasta Armotonta Menoa – hoivatyön lauluja -elokuvan pohjalta.
Koira-aitaus Löydöspuisto
Löydöspuistossa on erilliset aitaukset pienille ja isoille koirille. Molemmissa aitauksissa on agilityvälineitä.
Koira-aitaus Lounaniitty
Lounaniityssä on yksi yhteinen koira-aitaus kaikenkokoisten koirien vapaana ulkoiluttamista varten.
Koira-aitaus Vapaalan liikuntapuisto
Vapaalan liikuntapuistossa on erilliset aitaukset pienille ja isoille koirille.
Koira-aitaus Pähkinäpuisto
Pähkinäpuistossa on erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille.
Koira-aitaus Laajakorpi
Laajakorvessa on erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille.
Koira-aitaus Askistonpuisto
Askistonpuistossa on erilliset aitaukset isoille ja pienille koirille.