Keskiajan rauniokylä rantatörmällä

Asiasanat

MatkailuMatkailijat
Samaan aikaan kun inkat päättivät rakentaa oman kylänsä Urubambajoen mutkaan, muuan Bonden suku katsoi sopivaksi asuinpaikaksi Lillaksen rantakumpareen Vantaanjoen varressa.

Samaan aikaan kun inkat päättivät rakentaa oman kylänsä Urubambajoen mutkaan, muuan Bonden suku katsoi sopivaksi asuinpaikaksi Lillaksen rantakumpareen Vantaanjoen varressa. Siinä mielessä Lillaksen väki valitsi paremmin, sillä Machu Picchulla tilaa ei koskaan ollut liioin, mutta maannousun ansiosta Lillaksen kumpare muuttui ulkosaariston saaresta hedelmällisten peltojen ympäröimäksi kukkulaksi. Josta kaiken lisäksi oli hyvä käydä kauppaa Tallinnaan ja kerätä sievoinen omaisuus.

Niin merkittävä mies oli 1540-luvulla tallinnalaisen kauppiaan Helmich Ficken tilikirjoissa mainittu Jöran Bonde Helsingasta. Vahvistusta Bonden suvun rikkauksista saatiin Vantaan kaupunginmuseon kaivauksissa vuosina 2011–2013. Kaivauksissa löydettiin niin tulisijoja, kellareita, rakennusten kivijalkoja ja kaivo. Lisäksi kaivausten aikana paljastui rikas löytöaineisto, joka vahvistaa käsitystä Bonden talonpoikaiskauppiassuvun varakkuuden. Osattiin sitä siis Vantaallakin!

Lähde siis Martinkylään ja sukella historiaan. Laamoja emme lupaa, mutta ehkäpä lehmiä kesäisin. Nousu ei rasita, eikä ohuesta ilmasta tarvitse huolehtia, mutta kivijalkoja löytyy.

Avainsanat

Visit Vantaa