Vantaan ja Keravan työllisyyspalvelut

Vantaan ja Keravan työllisyyspalvelujen neuvontapisteet ovat auki.

Vantaan ja Keravan työllisyyspalvelujen neuvontapalvelupisteet on avattu myös Vantaalla koronasulun jälkeen 3.5 2021. Henkilökohtaista palvelua tarjotaan asiointipisteissämme Vantaalla ja Keravalla normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Huomioimme asiakaspalvelussamme aluehallintoviraston (AVI) määrittelemät henkilömäärärajoitukset. Jatkamme asiakkaiden palvelemista myös etäyhteyksin.

Vantaan ja Keravan kuntakokeiluun siirtyi maaliskuun 12. päivä 21 000 asiakasta. Kokeiluun siirtyminen ei vaadi asiakkailta toimenpiteitä. Kokeilussa asiakas saa omavalmentajan, joka ottaa yhteyttä asiakkaaseen. Asiakasmäärän kertasiirron vuoksi odotettavissa oleva yhteydenottoaika voi kokeilun alkuvaiheessa olla normaalia pidempi (noin 1 kk). Työttömyysturvaan liittyvät selvitykset käsitellään annetussa tavoiteajassa (14 vrk).

Kiireellisissä asioissa saat hoidettua asiasi sujuvimmin Oma asiointi -verkkopalvelussa, joka on henkilöasiakkaiden käytössä myös työllisyyden kuntakokeilun aikana. Kirjauduttuasi sisään näet ajankohtaiset tiedot tilanteestasi palvelun etusivulla.

Vantaan ja Keravan työllisyyspalvelujen henkilöasiakkaiden palvelunumerossa (09) 8395 0120 palvelemme suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi ja monikielisessä palvelunumerossa (09) 8395 0140 palvelemme tulkkauksen avulla muilla kielillä. Puhelinpalvelumme on auki arkisin 9–16. Voit ottaa yhteyttä työllisyyspalveluihin myös sähköpostitse tyollisyyspalvelut.asiakaspalvelu@vantaa.fi

Neuvontapalvelut

Työllisyyspalvelujen neuvonnassa saat opastusta työnhakuun, opiskeluun ja työttömäksi ilmoittautumiseen sekä vastauksia yleensä työllistymiseen liittyviin kysymyksiin.

Työllisyyspalvelujen neuvonta on kaikille työnhakijoille tarkoitettu palvelupiste.

Jos olet alle 30-vuotias, sinua palvelevat Ohjaamo Vantaa ja Keravan Ohjaamo. Ohjaamon neuvontaan voivat tulla kaikki alle 30-vuotiaat riippumatta siitä, onko työnhakija vai ei. Ohjaamoissa saat apua myös esimerkiksi asumisen ja talouden kysymyksissä.

Neuvontapalvelujen työntekijät auttavat sinua:

  • työnhaun käynnistämisessä ja työnhakuun liittyvissä kysymyksissä
  • työpaikkojen löytämisessä
  • koulutusvaihtoehtojen pohdinnassa

Palvelupisteessä käytössäsi on työnhakua varten asiakaskoneita ja tulostin.

Voit myös varata ajan omavalmentajalle, jonka kanssa voit suunnitella tarkemmin tulevaisuuden työtäsi tai kouluttautumista.

Ajankohtaista


Twitter