Eveliina ja Inka ystävystyivät mininutalla

Artikkeli

Asiasanat

KoulutusNuorisopalvelutNuoretOpiskelijat

Oppilaitosnuorisotyö on vakinaistettu Vantaalla, ja kaikissa Varian toimipisteissä on nyt nuorisotyöntekijöitä. Opiskelijoiden yhteisöllisyys ja viihtyvyys paranevat esimerkiksi ”mininutalla”.

kaksi nuorta ja nuorisotyöntekijä pöydän ääressä.

Eveliina Rintamäki (oik.) ja Inka Nieminen (kesk.) kertovat, että mininutalla voi puhua mistä vain. Oppilaitosnuorisotyöntekijä Paula Jääskeläiseltä voi kysyä vinkkejä opiskeluasioihin, tai hänelle voi kertoa vaikkapa viikonlopun vietosta.

Turvallisuusalan opiskelijat Eveliina Rintamäki ja Inka Nieminen uppoutuvat korttipeliin ammattiopisto Varian Myyrmäen toimipisteen ”mininutalla”.

Mininuta on luokkatila, jossa opiskelijat voivat viettää vapaa-aikaa, rentoutua tai tehdä omia tehtäviään. Myös oppilaitosnuorisotyöntekijät Paula Jääskeläinen ja Joni Tuominen ovat päivittäin tavattavissa mininutalla.

Rintamäki ja Nieminen kertovat hengailevansa täällä päivittäin.

”Istutaan mukavilla sohvilla, pelataan bingoa ja muita pelejä, juodaan ilmaista kahvia…”

Ensimmäisen vuoden opiskelijat myös tutustuivat mininutalla, kun Nieminen istui Rintamäen kanssa samaan pöytään ja aloitti keskustelun.

Tutustumista yli ammattirajojen

Mininutalla toisiaan tapaavat muun muassa sähköalan, matkailun ja hoitoalan opiskelijat. Jääskeläinen ja Tuominen sanovat, että yli ammattirajojen tutustuminen onkin tilan parhaita puolia.

”Toivomme, että ystävyyssuhteitakin muodostuu”, Jääskeläinen hymyilee.

Ainakin yksi ystävyyssuhde on jo totta, ja maaliskuisena torstaina näyttää siltä, että lisää voi hyvinkin syntyä. Mininutalla nuorten välillä vallitsee avoin ja rento tunnelma.

”Täällä on ihanaa porukkaa. Jos tulee yksin, saa aina seuraa, ja ohjaajatkin pelaavat usein mukana”, Nieminen kehuu.

Pelejä ja muita vapaa-ajanviettoon liittyviä välineitä on hankittu mininutalle opiskelijoiden toiveiden mukaisesti. Tuominen kertoo, että Myyrmäessä on järjestetty muun muassa Uno-turnaus.

”On iso etu, että koulu on tarjonnut tällaisen hengähdystilan opiskelijoille.”

Mininutatoiminta laajenee

Mininuta on toiminut Myyrmäen Variassa vuodesta 2019. Tila on auki päivittäin lounasaikaan kello 11–12.30 ja lisäksi muina aikoina, jolloin nuorisotyöntekijät ovat paikalla.

Varian muissakin toimipisteissä järjestetään nuorille taukotoimintaa, ja Hiekkaharjun toimipisteessä avataan mininuta maaliskuussa 2022.

Toiminnalle on selkeästi tilausta. Myyrmäen mininutalla on nuorisotyöntekijöiden kirjanpidon mukaan käynyt parikymmentä nuorta päivässä.

TEKSTI: PEKKO-JOONAS RANTAMÄKI

Oppilaitosnuorisotyö on ennaltaehkäisevää ja konkreettista

  • Oppilaitosnuorisotyö alkoi Variassa hankkeena vuonna 2018.
  • Työmuoto vakinaistettiin 1.1.2022 alkaen.
  • Oppilaitosnuorisotyöntekijät tekevät tiivistä yhteistyötä opiskeluhuollon työntekijöiden ja Varian henkilökunnan kanssa täydentäen oppilaitoksen muita palveluita.
  • Työssä painottuvat ennaltaehkäisevä työote sekä opiskelijalle annettava matalan kynnyksen konkreettinen tuki.
  • Yhteisöllisyyden vahvistaminen on tärkeää ja korostuu entisestään koronan aiheuttamien poikkeusolojen jälkeen.

Avainsanat

Nuoret 13 -20 v.AmmattikoulutToisen asteen koulutus