Keskeneräisiin asioihin voi aina vaikuttaa

Artikkeli

Vantaalaiset osallistuvat mielellään omaa lähiympäristöään ja -palveluitaan koskevaan päätöksentekoon. Osallisuustyötä kehitetään aktiivisesti läpinäkyvämpään suuntaan.

kaksi ihmistä istuu liikuntatelineen päällä.

Osallisuusprojektien tuloksena Vantaalla on pidetty muun muassa liikuntatapahtumia.

Asukkaiden osallistumismahdollisuudet ovat parantuneet Vantaalla huomattavasti viimeisen parin vuoden aikana. Taustalla vaikuttavat osallisuustyön koordinaation keskittäminen kaupunkikulttuurin toimialalle ja erityisesti osallistuvavantaa.fi-verkkosivu, jossa kuntalaisten on helppo vastata kyselyihin ja lähettää ideoitaan vaikkapa hankevalmisteluun.

Kyllä Vantaalla on ennenkin voinut vaikuttaa asioihin, mutta esimerkiksi palautekanavan tai sosiaalisen median kautta lähetetyt viestit ja niistä poikineet toimenpiteet jäävät usein ikään kuin piiloon; asukkaan osallistuminen ei pääse näkyville.

Nyt Vantaan osallistuva budjetointi on avannut päätöksentekoa kuntalaisille konkreettisesti. Asukkaille on kerrottu ennalta määritelty rahasumma, jonka käyttökohteesta on sitten äänestetty. Tuloksena on järjestetty muun muassa liikuntatapahtumia.

Vantaalaiset osallistuvat mielellään juuri omaa lähiympäristöään ja -palveluitaan koskevaan päätöksentekoon.

”Palautepalvelun kautta tuli viime vuonna 13 700 palautetta, joista suurin osa koski kaupunkiympäristön toimialan asioita”, kertoo osallisuusasiantuntija Mari Lehtoruusu.

Kuntalaiset haluavat mukaan toteuttamaan asioita

Asukasosallisuus on yksi Vantaan kaupunkistrategian tärkeistä teemoista. Keskittämisen myötä osallisuusprojektit ovat saaneet myös näkyvyyttä.

Lehtoruusun mukaan eniten kehitettävää on yhä päätöksenteon läpinäkyvyydessä. Perinteinen byrokraattinen tiedottaminen vain valmiista projekteista ei tue nykyaikaista osallisuutta.

”Keskeneräisistä asioista nimenomaan pitää puhua, sillä niihin voi vielä vaikuttaa!”

Toinen kehitysmahdollisuus löytyy osallistumisen laajentamisesta hankkeiden ja projektien käytännön toteutukseen. Esimerkkejä löytyy jo Vantaalla ainakin kaupungin ilmoitustaulujen ilmettä kohentaneesta Tuunaa taulut -kampanjasta sekä vieraslaji jättipalsamin kitkemistalkoista.

”Kaupunkilaiset haluavat mukaan toteuttamaan asioita”, Lehtoruusu vakuuttaa.

Aina ei kannata kuitenkaan odottaa, että kaupunki luo uusia osallisuusprojekteja. Lehtoruusu kannustaa kaikkia omaan aktiivisuuteen.

”Sinnikkyys palkitaan usein, kun lähtee itse edistämään haluamiaan asioita.

TEKSTI: PEKKO-JOONAS RANTAMÄKI