Koronakoirien suosio yllätti kaikki – toiminnan tulevaisuus vielä auki

Artikkeli

Vantaan kaupunki otti syyskuussa Helsinki-Vantaan lentoasemalla koirat avuksi koronaviruksen tunnistamiseen. Koirat ovat osoittautuneet tehokkaiksi ja suosituiksi niin matkustajien keskuudessa kuin mediassakin ympäri maailman. Kehuja ovat saaneet etenkin testauksen helppous ja toimivuus.

Ensimmäisen kuukauden aikana saadut tulokset ja matkustajilta saatu palaute ovat olleet erittäin hyviä. Matkustajat ovat olleet valmiita jonottamaan pitkiäkin aikoja päästäkseen koronakoiran suorittamaan testiin. Koira pystyy tunnistamaan koronaviruksen ihmisestä aikaisemmin ja luotettavammin kuin laboratoriotestit.

Nose Academy Oy:n projektisuunnittelija Soile Turunen kertoo, että koirat ovat viihtyneet työssään hyvin. Kouluttajien täytyy huolehtia, että motivaatio pysyy korkealla jatkossakin. Välillä he antavat palkankorotuksena vähän paremman namin.

Koronakoiratoiminnasta saadun palautteen muistelu saa Turusen hymyilemään lämpimästi kasvomaskin takana. Monet vertaavat kokemusta epämiellyttävään nenänielun kautta tehtävään koronatestiin.

– Ihmiset ovat tykänneet toiminnasta, testauksesta, koirista ja kaikesta ihan älyttömän paljon.

Helsingin yliopiston eläinlääketieteen dosentti Anna Hielm-Björkman kertoo, että kentällä on testattu hieman yli 2000 ihmistä, joista 13 on antanut positiivisen näytteen. Koirat ovat osoittautuneet tarkoiksi ja haistelutestaus on tutkimusvaiheessa.

Tutkimustuloksista raportoidaan vuoden lopulla. Niistä tullaan muun muassa näkemään, kuinka koirien tekemien testien tulokset vertautuvat nielun kautta tehtäviin PCR-testeihin. Tuloksista saadaan myös suuntaa siihen, miten koirien toimintaa jatkossa laajennetaan.

Hielm-Björkman kertoo, että koronakoiraprojekti on herättänyt paljon kiinnostusta eduskunnassa, terveydenhuollossa, virastoissa ja yritysmaailmassakin.

– Koiria voisi käyttää vaikka kouluissa, vanhustenkodeissa, museoissa, konserteissa, urheilutapahtumissa. Kaikkialla, missä ihmiset liikkuvat ja on vaikeaa pitää sosiaalista etäisyyttä.

Kentällä työskentelevät neljä koiraa E.T, Valo, Kössi ja Miina palkittiin 28.10.2020 Suomen Kennelliiton Erikoissankarikoiran arvolla.

Koiria kiitellään ja fanitetaan, tutkimustulokset ovat tarkkoja ja toiminta kiinnostaa laajasti. Tulevaisuus on kuitenkin vielä täysin auki, sillä projektin rahoitus loppuu vuodenvaihteessa.

Tällä hetkellä koirien työsopimukset jatkuvat kentällä vuoden 2020 loppuun asti. Suomen Kennelliitto aloitti yhdessä Helsingin yliopiston kanssa keräyksen, jolla tuetaan koronakoiratutkimusta ja toimintaa.

Kennelliiton ja Helsingin yliopiston koronakoirakeräys

Avainsanat

KoronavirusTarinoita Vantaalta