Palveluryhmä: Vantaa-kanava

Vantaa-kanava kertoo videotarinoita kaupungista. Videoilla nähdään muun muassa parhaita paloja kaupungin tapahtumista sekä kurkistuksia Vantaan kukoistaviin keskustoihin.

Video: Lapset kurkistavat Jumbon uuteen kirjastoon – ”Hieno ja tosi kotoisa”

Artikkeli

Lapset pääsivät kurkistamaan Jumbossa avautuvaan kirjastoon. Katso videolta, mikä ihastutti ja arviot!

Aviapoliksen suuralue

Elmon uimahallista tulee Vantaan suurin – uutta puurakentamista Asolaan

Artikkeli

Elmon uimahallista tulee Vantaan suurin ja monipuolisin uimahalli. Halli palvelee arviolta 300 000–350 000 kävijää vuodessa ja näyttää mallia energiatehokkuudessa.

Koivukylän suuralue Korson suuralue

Tikkurilan osaamiskampuksen oppilaitoskorttelin peruskivi muurattiin – Vantaalle rakentuu tulevaisuuden osaamiskeskittymä

Uutinen

Tikkurilan osaamiskampuksen oppilaitoskorttelin peruskivi muurattiin 1. syyskuuta Jokiniemessä. Oppilaitoskortteli on ensimmäinen merkittävä rakennusvaihe osaamiskampuksessa, josta rakentuu tulevina vuosina koulutuksen, työelämän, asumisen ja palvelujen kohtaamispaikka sekä uusi vetovoimatekijä

Tikkurilan suuralue

Tältä näyttää Vantaan ratikan reitti pyöräillen – katso video!

Artikkeli

Pyöräilimme Vantaan ratikan tulevan reitin päästä päähän kesällä 2026. Katso, millaista on pyöräillä ratikkatyömaiden ympäristössä ja tutustu ratikan reittiin!

Aviapoliksen suuralue Hakunilan suuralue Tikkurilan suuralue

Tubettajat MARQ ja Jesse viettivät päivän Vantaan ratikan työmaalla – katso video!

Artikkeli

Katso, miten Jesseltä sujuu kuorma-auton peruuttaminen ja kuinka Markku ohjaa kaivinkonetta! Samalla he oppivat, että rakennustyömaat eivät ole leikkimistä varten.

Hakunilan suuralue

HALO tuo katukulttuurin sisätiloihin – Vantaan Havukoskelle nousee nuorten oma keskus

Uutinen

Vantaan Havukoskelle avataan ensi syksynä uudenlainen nuorten katukulttuurin keskus HALO. Kaupunki remontoi noin 3 500 neliön tilat ja vastaa ylläpidosta, ja Me-säätiö tuottaa toiminnan. Nuoret läheltä ja kauempaa voivat toiveidensa mukaan vapaasti osallistua toimintaan, kokeilla eri lajeja ja

Vantaan ratikan ensimmäiset ratakiskot asennettiin - katso video

Uutinen

Vantaan ratikan ensimmäiset raitiotien kiskot asennettiin 11.5.2026 lähelle Tikkurilantien ja Aviabulevardin liikenneympyrää, Aviapoliksen aseman lähelle. Tulevaisuudessa paikalla on Muuran uusi asuinalue.

Aviapoliksen suuralue

Pääministeri Orpo Vantaalla: Lukutaito on välttämätön perustaito

Uutinen

Pääministeri Petteri Orpo vieraili Vantaalla ja painotti kirjastokiertueensa tilaisuudessa lukutaidon merkitystä. Katso videolta pääministerin ja muiden lukuvinkit.

Kivistön suuralue

Turvallisuuden tekijät: ”Kiusaamisen selvittämiseen löytyy aina keinoja”

Artikkeli

Vantaan jokaisessa koulussa ja päiväkodissa ehkäistään kiusaamista. Miten kiusaamiseen puututaan ja mitä vanhempien olisi hyvä tietää aiheesta? Asiantuntijat kertovat.

”Parasta on vähän kaikki” – Näin Vantaan neljäsluokkalaiset juhlivat itsenäisyyttä

Artikkeli

Hauskat juhlat ja mahtava yleisö. Näin tiivisti eräs oppilas nelosluokkalaisten ikimuistoiset itsenäisyysjuhlat. Katso video juhlan kohokohdista!