Virtuaalimatka museoihin: Vantaan kaupunginmuseo

Artikkeli

Asiasanat

Tikkurilan suuralueKulttuuriVantaa-kanava

Vantaan kaupunginmuseon kuolema-aiheinen Kohti tuntematonta -näyttely suljettiin kuukauden etuajassa koronapandemian vuoksi. Työntekijöiden yllätykseksi museolle alkoi tulla kyselyitä, pääseekö näyttelyyn tutustumaan poikkeustilan jälkeen.

Aihe kiinnosti yhä, ja kuolemasta puhumista pidettiin tärkeänä. Siksi kaupunginmuseo haluaa päästää kävijät takaisin näyttelyyn videon välityksellä. Oppaana toimii museo-opas Elina Rinta-aho. Kohti tuntematonta -näyttelyssä käydään läpi kuoleman eri vaiheet: valmistautuminen, itse kuoleman hetki, hautaus, suru ja muistaminen. Näyttely herättää myös pohtimaan, miten haluamme jäljellä olevan aikamme elää.

Kohti tuntematonta -näyttelyssä esillä olleet tekstit ja äänitarinat löytyvät osoitteesta tarinasoitin.fi/kohtituntematontanetti.

Huhtikuussa 2020 Vantaa-kanavalla pääsee museokierrokselle joka perjantai. Mukana ovat kaupungin omien museoiden – taidemuseo Artsin ja Vantaan kaupunginmuseon – lisäksi Suomen ilmailumuseo sekä Vantaan Maatalousmuseo.

Myös museot sulkivat näyttelynsä 17.3. alkaen, ja se harmitti niin kävijöitä kuin työntekijöitä. Monet kaupunkilaiset ja ryhmät olivat suunnitelleet ehtivänsä museoihin vielä huhtikuussa. Vantaa-kanava kiersi neljä suurinta museota videokameran kanssa. Tervetuloa museoon!

 

Tutustu Vantaan kaupunginmuseoon

Avainsanat

MuseotTapahtumat