Kaupunginhallitus hyväksyi Ilolan koulun tarveselvityksen ja Ojahaan koulun hankesuunnitelman

Tiedote

Vantaan kaupunginhallitus päätti vuoden 2026 ensimmäisessä kokouksessaan 12. tammikuuta hyväksyä Ilolan koulun peruskorjauksen ja uudisrakennushankkeen tarveselvityksen sekä Ojahaan yhtenäiskoulun, esiopetustilojen ja liikuntahallin hankesuunnitelman. Lisäksi kaupunginhallitus päätti asettaa nähtäville Koivuhaan Puutarhatien asemakaavamuutoksen.

Vuonna 1987 ja 1993 valmistuneet Ilolan koulurakennukset on tarpeellista korjata. Korjausten ja osittaisen korvaavan uudisrakentamisen jälkeen tilat palvelevat käyttäjien tämänhetkisiä ja tulevaisuuden toiminnallisia vaatimuksia ja tarpeita sekä tehostavat koulun tilankäyttöä. Hankkeen kustannusennuste on 16 680 000 euroa. Koulun rakentaminen on suunniteltu aloitettavaksi syksyllä 2027 ja valmistuvaksi vuoden 2028 lopulla. Rakentamisen aikana koulu siirtyy Kytöpuiston koulun väistöpaviljonkiin.

Myyrmäkeen Ojahaantielle tarvitaan aineopetustiloja yläkouluikäisille, perusvarusteltuja oppimistiloja 1.–9. vuosiluokille sekä tilat oppilaskohtaisia tukitoimia tarvitseville oppilaille (vammaisopetus). Ojahaantien yhtenäiskoulun ensimmäinen vaihe tarvitaan myös korvaamaan Kilterin koulun Sanomalan opetuspisteen opetustilat. Lisäksi alueelle tarvitaan kaksi esiopetusryhmää vahvistamaan ja tukemaan esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä. Nämä ryhmät korvaavat Ojahaan päiväkodin. Liikuntahalli vastaa alueella olevaan palvelutarpeeseen.

Koivuhaan Puutarhatie 47 kaavoitetaan Jehovan todistajien toimintaa tukevaa toimitilaa ja asumista. Rakennusten kerrosluku vaihtelee kolmesta viiteen. Rakennukset sovitetaan rinnemaastoon ja arvokasta puustoa säilytetään. Alueen pohjoisosaan kaavoitetaan lähivirkistysalue ja ulkoilureitti Tikkurilan keskuspuistoon.