Sosiaali- ja terveyslautakunta sai hyviä uutisia nuortenkeskus Nupin toiminnasta

Tiedote

Sosiaali- ja terveyslautakunta sai raportin nuortenkeskus Nupin tilanteesta ja päätti vastauksesta Etelä-Suomen aluehallintoviraston selityspyyntöön.

Sosiaali- ja terveyslautakunta sai raportin nuortenkeskus Nupin tilanteesta

Nuorten palvelut paranevat Myyrmäkeen perustetun nuortenkeskus Nupin uuden toimipisteen myötä. Nuppi tarjoaa nuorille matalankynnyksen mielenterveys- ja päihdepalveluja ja tukea elämänkriiseihin. Uusien tilojen remontti on vielä kesken, mutta toiminta on jo käynnissä väliaikaisissa tiloissa Virtatalossa. Muutto uusiin tiloihin on 24.10.2022. Uuden nuortenkeskus Nupin toimipisteen ansiosta nuoret pääsevät palveluun nopeammin, noin kahdessa viikossa ja myös nuorten vanhemmille on tarjolla tukea. Nupissa on aloittanut toimintansa esimerkiksi uusi vanhempien vertaistukiryhmä. 

Lautakunta päätti vastauksesta Etelä-Suomen aluehallintoviraston selityspyyntöön. 

Aluehallintovirasto on pyytänyt 12.8.2022 Vantaan sosiaali- ja terveyslautakunnalta selitystä lastensuojelunlaissa säädettyjen määräaikojen ylityksistä. Vastausten perusteella 1.10.2021-31.3.2022 palvelutarpeen arvioinnin aloituksista 350 kpl (18,8 %) on ylittänyt seitsemän arkipäivän määräajan. Palvelutarpeen arvioinnin valmistuminen on ylittänyt 3 kuukauden määräajan 386 tapauksessa (27,2 %). Syynä viivästyksiin on henkilöstövaje ja sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus.  Myös lastensuojeluilmoitusten määrät ovat kasvaneet. Perhe- ja sosiaalipalvelut on tehnyt määrätietoista työtä tilanteen korjaamiseksi. Esimerkiksi työprosesseja ja henkilöstön osaamista on parannettu. 

Tutustu kokouksen asialistaan ja liitetiedostoihin

Lisätietoja

Avainsanat

Hallinto