Toimialan vuoden toinen lisätalousarvio Kasvatuksen ja oppimisen lautakunnassa
Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta käsitteli kokouksessaan 10.11.2025 toimialan toista lisätalousarviota. Vuoden 2025 toimintakuluihin esitetään 7,96 miljoonan euron korotusta ja toimintatuloihin 3,27 miljoonan euron vähennystä. Lisätalousarvio jatkaa kaupunginhallituksen ja -valtuuston käsittelyyn.
Toimintakulujen korotukseen vaikuttivat toimialalla eniten vuokratyövoimakustannukset. Talousarvioylitys on kuitenkin huomattavasti aiempia vuosia maltillisempi. Työvoiman vuokraus on ylittymässä arvioidusta 3,5 miljoonalla eurolla. Palvelutuotannon kasvun ja hinnankorotusten vaikutukset korotukseen ovat 2,4 miljoonaa euroa. Niissä kustannuksia kasvattavat muun muassa syksyllä aloittaneet vammaisopetuksen ryhmät, lisääntyneet kotikuntakorvaukset sekä kasvaneet ateriamäärät ja vararuokatoimitukset. Perusopetuksen opettajien kelpoisuusaste on noussut poikkeuksellisen paljon, millä on myönteisiä vaikutuksia oppimiseen. Nousun vaikutus henkilöstömenoihin on miljoona euroa. Lisäksi korotuspainetta aiheuttaa joukko pienempiä menoeriä.
Toimintatulojen vähennys johtuu pääasiassa oman äidinkielen opetuksen ja S2-opetuksen valtionavustuksista. Niihin oli varauduttu vuoden 2025 talousarviossa, mutta avustukset oli kirjattu tuloiksi jo vuoden 2024 puolella.
Aviapoliksen lukion englanninkielinen opetussuunnitelma päivitettiin
Vantaalle rakennetaan parhaillaan Aviapoliksen lukiota, johon on haettu opetus- ja kulttuuriministeriöltä englanninkielisen lukiokoulutuksen järjestämislupaa. Lautakunta hyväksyi lukion englanninkielisen opetussuunnitelman kesäkuun kokouksessaan vuonna 2025.
Opetushallitus on ministeriön pyynnöstä esittänyt opetussuunnitelmaan täydennyspyyntöjä, joten lautakunta hyväksyi kokouksessa päivitetyn englanninkielisen opetussuunnitelman. Kaupunki toimittaa päivitetyn opetussuunnitelman ministeriöön.
Esityslista kokonaisuudessaan ja myöhemmin kokouksen pöytäkirja: