Valtion maksettava kuntien koronakorvaukset täysimääräisinä

Tiedote

Asiasanat

Demokratia ja osallisuusAsukkaat

Sosiaali- ja terveysministeriö on pyytänyt kunnilta lausuntoa asetusluonnoksesta valtionavustuksesta covid-19-epidemiasta aiheutuviin lisäkustannuksiin vuonna 2022. Asetusluonnoksen mukaan kunnille korvattaisiin vain osa koronasta aiheutuneista kustannuksista.

Vantaan kaupunki edellyttää, hallitus korvaa aikaisempien linjaustensa mukaisesti koronasta aiheutuvat kustannukset kunnille täysimääräisesti koko vuoden 2022 osalta.​ Ei ole hyväksyttävää, että kunnille ilmoitetaan jälkikäteen, että kustannusten korvausperusteet muuttuvat kesken vuoden.

Asetusluonnoksen yksikkökorvausten tasoa on pienennetty selvästi edellisvuodesta ja vuodelle 2022 esitetyt yksikkökorvaukset eivät enää kata todellisia kustannuksia. Lisäksi pääosa korvauksista kattaisi vain vuoden 2022 alkupuoliskon eikä loppuvuoden osalta olisi korvauksia tulossa. Vantaalle tämä tarkoittaa noin 16 miljoonan euron kustannusvaikutusta vuodelle 2022. Tämän lisäksi pysyvä kustannusvaikutus tuleville vuosille on 5 miljoonaa euroa vuodessa.

​Yksikkökorvausten tason pitää vastata todellisia kunnille aiheutuneita yksikkökustannuksia. Lisäksi tartunnanjäljityksen kustannukset on korvattava koko vuoden osalta.​ Myöskään muihin välittömiin kustannuksiin tarkoitettu erä ei kata kaikkia kustannuksia. Myös nämä kustannukset tulee korvata täysimääräisesti.​

Kuntien korona-avustusten pitää vastata mahdollisimman hyvin koronasta aiheutuvia tosiasiallisia kustannuksia. Alikompensaatio vääristäisi kuntien ja hyvinvointialueiden rahoituksen siirtolaskelmia. 

Avainsanat

HallintoPäätöksetKoronavirusCovid-19