Kaupunkikulttuurilautakunta päätti tapahtuma-avustuksista ja vapaa-ajan toiminnan tukemisesta

Uutinen

Asiasanat

Demokratia ja osallisuusAsukkaatJärjestöt

Kaupunkikulttuurilautakunta hyväksyi kokouksessaan 14. kesäkuuta tapahtuma-avustuksia ja -tukia sekä päätti harraste- ja vapaa-ajan toimintaan kohdistetuista tuista.

Lautakunta hyväksyi tapahtuma-avustusten käyttöselvitykset Romanikonsertti-työryhmältä koskien Romanien kansallispäivän juhlakonserttia sekä Zorbas-orkesterin työryhmältä koskien Apo erota – Rakkaudesta -konserttia. Niin ikään hyväksyttiin käyttöselvityksiä vuosien 2020 ja 2021 toiminta-avustuksista liikuntajärjestöille ja erityisryhmien liikuntaan sekä käyttöselvitys vuoden 2021 Urhea-säätiön perusavustuksesta. Lautakunta päätti hyväksyä myös kaupungin markkinointituen myöntämisen Suomen Rullalautaliitto ry:lle Skate SM street -kilpailuun.

Lisäksi hyväksyttiin nuorisotoiminnan kohdeavustuksia kuluvalle vuodelle yhteensä kymmeneen avustettavaan kohteeseen. Paikallisen kansalaistoiminnan kohdeavustuksia päätettiin myöntää kuuteen kohteeseen. Lautakunta hyväksyi myös käyttöselvityksiä jo käytetyistä kansalaistoiminnan kohdeavustuksista.

Lautakunta päätti lisäksi Kanniston nuorisotilan (os. Kenraalintie 6) lakkauttamisesta ja toimitilasta luopumisesta 30.6.2023. Nuorisotilan toiminta siirtyy uuteen Kivistön uuteen palvelukeskukseen, ja Kenraalitie 6:n tila siirtyy Kanniston koulun käyttöön.

Ennen varsinaista kokousta lautakunnalle esiteltiin toimialan vuoden 2023 menokehystä. Lisäksi lautakunta sai selvitykset Kuusijärven ja Elmon urheilupuiston kärkihankkeista sekä järjestöavustusten linjauksista uudella Vantaa–Kerava-hyvinvointialueella.

Kaikki asiat päätettiin esityslistan mukaisesti.

Avainsanat

PäätöksetVapaa-aikaLautakunnat