Tutustu lasten ja nuorten syksyn 2026 kulttuuritarjontaan ja ilmoittaudu mukaan tapahtumiin. Monet tapahtumista on maksuttomia.

Vantaa toivottaa tervetulleeksi kaikille avoimiin lastenkulttuuriesityksiin. Kulttuurielämyksiä on tarjolla myös oppijoille.

Vantaan kolme lastenkulttuurikeskusta ja muut kulttuuri- ja kaupunkitilat täyttyvät syyskauden 2026 aikana värikkäästä lastenkulttuurista ja -taiteesta. Ohjelmassa on festareita ja teemaviikkoja, konsertteja, teatteriesityksiä ja tietysti runsaasti lasten omaa taiteellista toimijuutta vahvistavia työpajoja.

Lastenkulttuurikeskus Pessi 40 vuotta ja muita ohjelmatärppejä

Kansainvälisyyttä syksyyn tuo syyskuussa vietettävä Kolibri Festivaali, joka on ainutlaatuinen monikulttuurinen festivaali koko perheelle. Koko pääkaupunkiseudulle levittäytyvää festivaalia vietetään Vantaalla lasten lauantaissa 26.9. Maksuttomassa päivässä on paljon tekemistä esimerkiksi espanjaksi, swahiliksi, portugaliksi ja italiaksi. Kaikkeen voi osallistua myös suomeksi tai englanniksi.  

Marraskuussa vietetään Lapsen oikeuksien viikkoa, jonka teemana on vuonna 2026 ”Jokainen lapsi on arvokas”. Viikon aikana Vantaalla on teemaan sopivaa tekemistä perheille, varhaiskasvatusryhmille ja koululuokille.  

Lasten ja nuoren kulttuuripalveluiden yhteinen ylpeys vuodelle 2026 on Suomen ensimmäisen lastenkulttuurikeskuksen, Pessin, 40-vuotisjuhlavuosi. Synttäriohjelmaa on tarjolla koko syksyn ajan. Synttärit!-näyttely on avoinna aina tiistaisin, perjantaisin ja Pessin omissa ilta- ja viikonlopputapahtumissa.  
 

Ohjelmaa tarjolla myös viikonloppuisin ja loma-aikoina

Kuukausittaiset Lasten lauantait kaikissa lastenkulttuurikeskuksissa jatkuvat ja loma-aikoina on tarjolla taidepajoja ympäri kaupunkia. Kesällä Lastenkulttuurikeskus Pyykkitupa Hakunilassa tarjoaa paljon matalankynnyksen taidetoimintaa avoimien ovien päivinä. 

Lisätietoja

Koko ohjelmisto on löydettävissä tiistaina 18.8.2026 alkaen klo 8 osoitteessa vantaa.fi/lastenkulttuuri.

Painettua esitettä on jaossa muun muassa Vantaan kolmessa lastenkulttuurikeskuksessa Pessissä Tikkurilassa, Pyykkituvalla Hakunilassa ja Toteemissa Myyrmäessä sekä kirjastoissa, neuvoloissa, kulttuuritaloissa ja museoissa.

Tutustu esitteeseen ja ilmoittaudu mukaan tapahtumiin Vantaan tapahtumakalenterin kautta. Tapahtumakalenterista löydät ohjeet paikkojen ennakkovaraukseen sekä lippujen ostamiseen.  

Tutustu esitteeseen Vantaan lasten ja nuorten kulttuuripalveluiden verkkosivulla:  

vantaa.fi/lastenkulttuuri

Ilmoittaudu tapahtumiin Vantaan tapahtumakalenterissa:

Vantaan tapahtumakalenteri

Kulttuuria oppijoille – opettaja luotsaa nuoret Kulttuuripolulle

Vantaalaiset koululaiset pääsevät seikkailemaan taiteen taikapiiriin runsaan ohjelmiston parissa. Opettaja, ilmoita luokkasi seikkailuun! Löydät kulttuurikasvatussuunnitelmaan liittyvän kulttuuripolkutarjonnan peruskouluille sekä eri kulttuuritahojen tarjoamat ohjelmistot myös lukiolle ja toisen asteen oppilaitoksille verkkosivultamme. 

Kulttuurikasvatus kouluille ja varhaiskasvatukseen

Flipflop.

Uutinen päivitetty 14.8.2026.

Avainsanat

Lastenkulttuuri