Osa vantaalaisista lapsista pääsee mukaan kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun

Uutinen

Asiasanat

VarhaiskasvatusLapsiperheet

Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun vuosina 2021-2024. Kokeiluun osallistuvat kunnat on valittu satunnaisotantana ja Vantaa on mukana tässä otoksessa. Kokeiluun liittyy tutkimushanke, jonka avulla arvioidaan kokeilun toteutumista ja vaikuttavuutta.

Esiopetus on tärkeä ajanjakso lapsen elämässä ja sen tehtävä on edistää lapsen kasvu-, kehitys- ja oppimisedellytyksiä.

– On hienoa päästä mukaan kokeiluun, jonka tavoitteena on vahvistaa koulutuksellista tasa-arvoa ja kehittää esiopetuksen laatua ja vaikuttavuutta. Kokeilun avulla halutaan parantaa lasten varhaisia perustaitoja ja oppimista. Tähän sisältyy esimerkiksi sosiaalisten taitojen ja terveen itsetunnon vahvistaminen, kertoo varhaiskasvatuksen johtaja Mikko Mäkelä.

– Kokeilun kautta saamme arvokasta kokemusta kaksivuotisen esiopetuksen järjestämisestä ja pystymme kehittämään esiopetustamme entisestään. Tavoitteet toteutetaan leikin ja myönteisten oppimiskokemusten avulla. Leikki onkin Vantaalla vahvassa roolissa. Kokeilusta saattaa parhaimmillaan nousta uusia innovaatioita myös muuhun varhaiskasvatuksen toimintaan, Mäkelä jatkaa.

Opetushallitus laatii kokeilulle opetussuunnitelman perusteet, jonka pohjalta Vantaalla laaditaan paikallinen opetussuunnitelma. Kokeilussa kokeilutoimintaan mukaan arvotaan osa Vantaan esiopetuksen toimipaikoista. Kokeilu on tarkoitettu vuosina 2016 ja 2017 syntyneille lapsille. Kokeilun koeryhmään poimituille lapsille tullaan lähettämään kirje mahdollisuudesta hakea kaksivuotiseen esiopetukseen. Muut perheet eivät voi hakeutua kokeiluun.

– Kehittämismyönteisenä kuntana lähdemme innokkaasti mukaan ja odotamme mielenkiinnolla, mitä kokeilu tuo mukanaan. Kunhan kokeiluun osallistuvat toimipaikat selviävät, on tärkeää päästä yhdessä henkilöstön kanssa työstämään paikallista opetussuunnitelmaa kaksivuotiselle esiopetukselle. Tähän työhön on tarpeen osallistaa myös toimipaikkojen lapsia ja perheitä, varhaiskasvatuksen kehittämispäällikkö Katjamaria Halme toteaa.

Avainsanat

EskariPäiväkoditHankkeetKehittäminen