Vantaan uuden verkkosivuston beta-versio julkaistu
Vantaan kaupungin verkkosivusto on uudistumassa keväällä 2022. Tulevan sivuston kehitysversio on nyt julkaistu osoitteessa beta.vantaa.fi. Keräämme sivustosta käyttäjien kokemuksia ja kehitämme sitä eteenpäin kohti varsinaista julkaisua.

Beta.vantaa.fi on uuden sivuston ensimmäinen versio, jonka toiminnallisuuksia ja sisältöjä vielä rakennetaan. Tässä vaiheessa sivusto sisältää tärkeimmät toiminnallisuudet, joiden avulla sisältöä voi koota, hakea ja suodattaa. Beta-sivustolta löytyy laaja kokoelma kaupungin palveluita sekä ajankohtaiset uutiset ja tiedotteet. Muuta sisältöä täydennetään jatkuvasti. Ruotsin- ja englanninkielinen sisältö on vielä vähäinen, mutta kieliversioitakin pääsee testaamaan.
Nykyinen vantaa.fi on edelleen kaupungin virallinen sivusto.
Tavoitteena palvella kaupunkilaisia mahdollisimman hyvin
Tulevalla sivustolla halutaan palvella kaupunkilaisia entistä paremmin. Suunnittelun lähtökohtana on ollut saavutettavuus erilaisissa tilanteissa ja laitteissa. Visuaalisilla ja rakenteellisilla elementeillä luodaan Vantaan palveluista yhtenäistä käyttökokemusta. Sivuston ulkoasu henkii vantaalaisuutta, ja suuralueet ja kaupunginosat tuodaan entistä paremmin esille. Tapahtumat löytää entistä selvemmin.
Sivuston sisällöt on ryhmitelty palvelukokonaisuuksiin. Kunkin palvelun yhteydessä näytetään palvelua tarjoavat toimipisteet ja asiointipalvelut. Palveluihin liittyen löytyy myös ajankohtaisia uutisia, blogeja sekä tietoa kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksista.
Keräämme kehitysehdotuksia
Pyydämme kävijöiltä kehitysehdotuksia ja palautetta saadaksemme tietoa siitä, mikä sivustolla jo toimii ja mitä meidän pitäisi ensisijaisesti kehittää.
Uusi betasivusto on osoitteessa beta.vantaa.fi ja kyselyyn voi vastata osoitteessa https://link.webropolsurveys.com/S/50A0533E14749EC1
Vantaa.fi-sivuston uudistus -projekti
Teemasivustot ovat osa uudistusta
Vantaan verkkopalvelun uudistuskokonaisuuteen kuuluvat myös teemasivustot. Uusia teemasivustoja perustetaan vaiheittain lisää.