Asiasana: Asukaslehti

Kohtaamisia Vantaan monikielisessä neuvonnassa

Uutinen

Tutustutaan Vantaan monikieliseen neuvontaan yhdessä asiakaskohtaamisen kautta!

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Vantaa – nuori jo vuodesta 1974

Artikkeli

Monet Vantaan tunnusmerkeistä ovat kehittyneet kaupungin nuoruudessa 1990-luvulla. Vuosikymmen muistetaan kulttuurista, urheilusta ja arkkitehtuurista.

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

“Olemme kaikki samaa porukkaa, taustasta riippumatta.”

Uutinen

Monikulttuurisuuskoordinaattorit Alan ja Katri tukevat sekä henkilökuntaa että opiskelijoita Vantaan lukioissa ja Variassa eri kulttuurien välisen yhteisymmärryksen lisäämisessä.

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Ratikkakaupunkia rakentamassa

Artikkeli

Vantaan kaupunginvaltuusto päätti viime keväänä, että Vantaalle rakennetaan ensimmäinen raitiotielinja. Ratikkareitti on reilun 19 kilometrin pituinen.

Aviapoliksen suuralue Hakunilan suuralue Tikkurilan suuralue
Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Vantaa kasvaa ympäristön ehdoilla

Artikkeli

Miten voimakkaasti kasvava kaupunki, jossa rakennetaan koko ajan uutta, voi turvata luonnon monimuotoisuuden säilymisen, tai jopa lisätä sitä?

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Päiväkodin metsäryhmä retkeilee aamupäivät lähimetsässä ─ lounas syödään kalliolla istuen

Uutinen

Leinelän päiväkodissa toimii nyt toista vuotta metsäryhmä, Naavanuppuset. Noin 3─5-vuotiaiden lasten ryhmä retkeilee aamupäivät läheisessä metsässä. Välillä metsäryhmä myös syö lounaan ulkona ja palaa sisälle päiväuniaikaan. Iltapäivän ryhmä viettää päiväkodilla.

Koivukylän suuralue
Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Oletko todellinen Vantaa-tietäjä? Vastaa Vantaa-juhlavisaan!

Artikkeli

Tunnetko kotikaupunkisi läpikotaisin? Testaa tietosi Vantaa-visassa vastaamalla kysymyksiin. Palkintona arvotaan oikein arvanneiden kesken Vantaa-pipot ja sukat. Kilpailu on päättynyt, vastaukset löytyvät artikkelin lopusta. Voittajiin otetaan yhteyttä. Kiitos kaikille osallistujille!

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Martinlaaksosta kehitetään mainiota Martsaria

Artikkeli

Martinlaakson keskustaan laaditaan Mainio Martsari -nimistä kehityskuvaa, joka ohjaa alueen kaupunkikehitystä vuosina 2030–2050.

Myyrmäen suuralue
Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Vantaa viettää niittyjen teemavuotta

Uutinen

Vantaalla vietetään seuraavat kaksi vuotta niittyjen teemavuotta. Teemavuosien aikana nostetaan esiin niittyjen merkitystä luonnon monimuotoisuudelle ja järjestetään niittyteemaista ohjelmaa.

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Uusi lukio nousee Aviapolikseen

Artikkeli

Vantaa saa uuden lukion Aviapolikseen aivan Kehäradan aseman viereen.

Aviapoliksen suuralue
Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha