Asiasana: Nuoret 13 -20 v.

Lapset ja nuoret päättivät 160 000 euron käytöstä Vantaalla – rahalla rakennetaan vaijeriliukuja ja järjestetään ulkoilmaelokuvia

Uutinen

Lapset ja nuoret päättivät 160 000 euron käytöstä Vantaalla – rahalla rakennetaan vaijeriliukuja ja järjestetään ulkoilmaelokuvia. Vantaan ensimmäisen lapsille ja nuorille suunnatun osallistuvan budjetoinnin voittajat julkaistiin Vaikuttajapäivässä 26.4. Vantaan kaupungintalolla.

Tämä sivu on yli 3 vuotta vanha

Osallistu vantaalaisnuorille suunnatun kyselyn testaamiseen

Uutinen

Vantaalaisnuoret kutsutaan osallistumaan uudenlaisen tiedonkeruumallin kehittämiseen. Voit osallistua kehittämiseen vastaamalla kyselyyn 23.4. mennessä!

Tämä sivu on yli 3 vuotta vanha

Yhteisöllisyyden merkitys koulu- ja oppilaitosnuorisotyössä

Blogi Nupan nurkka

Yhteisöllisyys on yksi keskeinen hyvinvoinnin ulottuvuus ja sen vahvistaminen on yksi koulu- ja oppilaitosnuorisotyön tärkeimpiä tavoitteita.

Eduskuntavaalit kiinnostavat nuoria Vantaalla

Uutinen

Eduskuntavaalit kiinnostavat nuoria Vantaalla. Vaskivuoren lukion vaalipaneelissa tentattiin ehdokkaita luonnosta ja ympäristöstä, taloudesta ja koulutuksesta sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä.

Tämä sivu on yli 3 vuotta vanha

Etsivä nuorisotyö on avannut chat-palvelun

Uutinen

Vantaan etsivän nuorisotyön tavoittaa nyt myös chatin kautta kaupungin verkkosivuilla. Etsivät nuorisotyöntekijät auttavat chatissa kartoittamaan nuoren tilannetta ja ohjaavat hänet tarvittaessa eteenpäin.

Tämä sivu on yli 3 vuotta vanha

Uusi tutkimus valottaa nuorten elämää koronarajoitusten keskellä

Uutinen

Nuorisotutkimusverkosto on tutkinut yhteistyössä pääkaupunkiseudun ja Tampereen kaupunkien sekä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa nuorten vapaa-ajanviettoa 2020-luvulla ja korona-aikana. Pandemian aiheuttamat rajoitustoimenpiteet kavensivat nuorten mahdollisuuksia hengailemiseen.

Tämä sivu on yli 3 vuotta vanha

Kuvaa tanssi, älä tappelua -kamppiksella huomio lisääntyvään nuorison väkivaltaan

Uutinen

Nuorten pahoinvointi lisääntyi selvästi koronapandemian aikana ja väkivaltaisuudet kouluissa sekä vapaa-ajalla tapahtuvat pahoinpitelyt ovat muodostuneet vakavaksi ongelmaksi Uudellamaalla.

Tämä sivu on yli 3 vuotta vanha

“Helpotti valintaa ketä äänestää” – opiskelijat tenttasivat eduskuntavaaliehdokkaita Tikkurilan lukiolla

Artikkeli

Tikkurilan lukion opiskelijakunta ja Vantaan nuorisovaltuusto järjestivät eduskuntavaalipaneelin 6.3. 2023 Tikkurilan lukiossa.

Tämä sivu on yli 3 vuotta vanha

Nuorten aikuisten palvelut järjestää maaliskuussa yhteishakuinfoja

Uutinen

Tikkurilassa järjestetään maaliskuussa kaksi yhteishaun infotilaisuutta. Tervetuloa kuulemaan ja kysymään opintoihin hakemisesta!

Tämä sivu on yli 3 vuotta vanha

Kurkistus Hakunilan nuorisotilan arkeen

Blogi Nupan nurkka

Päivät Hakunilan nuorisotilalla sujuvat pääsääntöisesti rennolla otteella ja ne harvoin ovat samanlaisia. Hakunilan nuorisotilalla käy paljon nuoria ja tilalla on koko ajan menoa ja meininkiä!

Hakunilan suuralue