Asiasana: Toimitilojen sisäilma
Varia Aviapoliksessa jatkuvat sisäilmaan liittyvät tutkimukset / Tiedote 6.3.2023
Oppilaitoksen tiloissa aloitettiin rakenteiden kuntoon ja sisäilman laatuun liittyvät tutkimukset talvilomaviikon aikana.
Varia Aviapoliksessa käynnistyvät sisäilmaan liittyvät tutkimukset / tiedote 16.2.2023
Vantaan kaupungin toimitilajohtamisen yksikkö on saanut palautetta oppilaitoksen sisäilmaan liittyen. Yhteistyössä kiinteistön omistajan VTK kiinteistöt Oy:n kanssa tiloissa käynnistetään tutkimukset.
Vantaan menettelytapaohje sisäilma-asioissa on uudistettu
Vantaa on kirjannut ohjeensa toimintatavoistaan sisäilmatilanteissa dokumenttiin Menettelytapaohje sisäilma-asioissa. Ohje on uudistettu maaliskuussa 2023 vastaamaan nykyisiä valtakunnallisia ja Vantaan sisäisiä käytäntöjä.
Voiko sisäilmasta saada myös kehuja?
Vantaalla on tekninen järjestelmä, jolla käyttäjä voi antaa palautetta sisäilmasta ja seurata olosuhteita. Sen kautta voi kertoa havainnoistaan. Kaksi kolmasosaa palautteesta on ollut negatiivista ja kolmasosa positiivista.
Sisäilma Kyrkoby skola
Tiedotteissa kerrotaan sisäilmatutkimusten etenemisestä ja niiden tuloksista.
Sisäilma-asioissa tarvitaan eri ammattilaisten yhteistyötä – Vantaa emännöi Sisäilmapajaa Flamingossa
Vanhat ongelmat voidaan korjata ja uudet virheet voidaan välttää yhteisellä keskustelulla, toteaa Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen Sisäilmapaja13:n avauspäivänä.
Vantaan toimitiloissa radon kunnossa – työnantajan kuuluu selvittää asia
Vantaan kaupungin omissa toimitiloissa ei ole tullut esiin liian korkeita radonpitoisuuksia. Tänä vuonna tehtiin 54 radonmittausta 9 eri kohteessa.
Koulujen ja päiväkodin sisäilmakorjaukset edistyivät kesäkaudella 2022
Vantaalla tehtiin kesän 2022 aikana suurehkoja sisäilmakorjauksia kaikkiaan kahdeksassa oppilaitoksessa ja yhdessä päiväkodissa.
Tietoa Vantaan kaupungin toimitilojen ilmanvaihdosta
Vantaan kaupungin toimitiloissa ilmanvaihto on käynnissä, kun tilat ovat käytössä. Tavoitteena on turvallinen ja terveellinen sisäilma työntekijöille ja kaikille käyttäjille. Tarkoituksena on myös, että ilmanvaihto on käynnissä aina, kun tiloissa on merkittävää käyttöä, tästä ei ole tarkoitus tinkiä