Kartanonkosken koulun kerhot
Kartanonkosken koulussa on monipuolista kerhotoimintaa. Osa kerhoista on koulun omia kerhoja, joissa ohjaajina toimivat koulun opettajat. Joitakin kerhoja koulu järjestää yhteistyössä eri toimijoiden kanssa, esimerkiksi Harrastusten Vantaa.
Kerros- ja rivitalotontit
Vantaan kaupunki sekä myy että vuokraa kerros- ja rivitalotontteja. Tontteja luovutetaan yleisten tonttihakujen kautta pääasiassa laatu- ja hintakilpailuilla.
Kesällä Raatikko tanssittaa kaikkia vantaalaisia
Kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna kaikki vantaalaiset pääsevät iloisiin päivätansseihin. Tanssiteatteri Raatikko ja Vantaan Teatteri järjestävät kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Tikkurilan Silkkitehtaan sisäpihalla koko perheen tanssitapahtuman. Kesän alkua juhlistavassa tapahtumassa soitetaan
Kohti vähähiilistä rakennettua ympäristöä
Webinaarikoonti yrityksille suunnatusta webinaarista, jonka aiheena oli ilmastonmuutos ja rakentaminen.
Kaupunkikeskustat ovat asukkaiden olohuoneita ja Vantaan kehityksen keskiössä
Vantaalla kehitämme kaupunkikeskustoja kiinnostavina ja koko ajan monipuolistuvina kohtaamisen paikkoina.
11.1.2024 Kaupunkikuvaneuvottelukunta
Kaupunkikuvaneuvottelukunnan kokous 11.1.2024 klo 17.00
15.2.2024 Kaupunkikuvaneuvottelukunta
Kaupunkikuvaneuvottelukunnan kokous 15.2.2024 klo 17.00
21.3.2024 Kaupunkikuvaneuvottelukunta
Kaupunkikuvaneuvottelukunnan kokous 21.3.2024 klo 17.00