Kivistön asemakortteleihin monipuolista kaupunkiympäristöä

Kivistön asemakortteleiden asemakaavalla mahdollistetaan kortteleiden kehittyminen keskustan keskeiseksi palvelukeskittymäksi, jossa julkiset ja kaupalliset palvelut limittyvät toimitila- ja asuntorakentamiseen luontevasti. Suunnittelualue sijaitsee Kehäradan eteläpuolella.

Kaavan nimi
233100 - Kivistön asemakorttelit
Käsittelyvaihe
Osallistu ja vaikuta
Hakija
Kaupunki
Lisätietoja hakijasta
Vantaan kaupunki / KIPA

Suunnittelualue sijaitsee Kehäradan eteläpuolella. Asemalle alueen eteläosasta on noin 500 metriä. Alueen pinta-ala on noin 16 hehtaaria ja alueella on sekä yksityistä että kaupungin maanomistusta. Katuja lukuun ottamatta alue on rakentamaton. Keskustakortteleita kehitetään monipuolisena, toiminnoiltaan sekoittuneena tiiviinä kaupunkiympäristönä.

Suunnittelualue rajautuu pohjoisessa Kehärataan ja Topaasiaukioon, idässä Keimolantiehen, etelässä Tikkurilantiehen ja lännessä Hämeenlinnanväylään.

Lähtökohdat suunnittelulle

  • Monimuotoisen kaupunkikeskustan suunnittelun lähtökohtana on ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen.
  • Sosiaalisesti, ekologisesti, kulttuurisesti ja taloudellisesti kestävä Kivistö
  • Kivistön keskustan kaavarunko 2050: Kaavarungolla tutkitaan Kehäradan Kivistön ja Lapinkylän asemien vaikutusalueita ja määritellään periaatteet maankäytön ratkaisuille.

Lisätietoja

Panu-Petteri Kujala

Asemakaava-arkkitehti
+358 50 312 4370 panu-petteri.kujala@vantaa.fi

Oona Länsisalmi

Asemakaava-arkkitehti
+358 40 167 8305 oona.lansisalmi@vantaa.fi

Avainsanat

Kaavoittaminen Kaupunkikehitys Kivistö