Kohderyhmä: Lapsiperheet

Tähän listautuvat sisällöt, joille on merkitty kohderyhmäksi lapsiperheet. Sivustolla saattaa kuitenkin olla myös muuta lapsiperheille kohdistettua sisältöä.

Ilmoita lapsesi syysloman päiväleirille – ilmoittautuminen alkaa 15.9.

Uutinen

Vantaan kaupunki järjestää koululaisten syyslomalla viiden päivän pituisia liikunnallisia päiväleirejä 1.–4.-luokkalaisille.

Lasten ja huoltajien kokemuksia varhaiskasvatuksesta selvitetään asiakaskyselyllä

Uutinen

Kerro kokemuksesi Vantaan päiväkotien ja esiopetuksen arjesta! Kyselyyn voi vastata 7.–18.9.2026. Linkin kyselyyn saa päiväkodista tai perhepäivähoitajalta.

Erityislasten ja nuorten Harrastushulinat kutsuu kokeilemaan uusia harrastuksia Vantaan Energia Areenalle

Uutinen

Erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret perheineen pääsevät tutustumaan monipuolisiin harrastusmahdollisuuksiin 19.9. Vantaan Energia Areenalla klo 12-15.

Myyrmäen suuralue

Kaikki pääkaupunkiseudun ekaluokkalaiset saavat jälleen oman kirjan Helmet-​kirjastosta

Uutinen

Helmet-kirjastot antavat yhteistyössä kustantajien kanssa kaikille pääkaupunkiseudun ekaluokkalaisille kirjalahjan lukuvuonna 2026–2027. Samalla kaikki koulunsa aloittavat kutsutaan tutustumaan omaan lähikirjastoon.

Luo omat maailmasi: Kuvataidekoulun peliohjelmointi & grafiikka -työpaja 13-20-vuotiaille avautuu uuteen ikkunaan, linkittää toiselle verkkosivustolle

Uutinen

Tule mukaan Vantaan kuvataidekoulun uudenlaiseen työpajaan, joka on suunnattu kaikille 13–20-vuotiaille pelinkehityksestä kiinnostuneille! Tässä työpajassa pääset yhdistämään kuvan, liikkeen ja tarinan täysin omalla tyylilläsi. Aikaisempaa kokemusta koodauksesta tai piirtämisestä ei tarvita –

Tikkurilan suuralue

Vantaalle ensimmäinen kunnallinen IB-opintopolku varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle

Artikkeli

Pakkalan Y.E.S.-päiväkodissa käynnistyi IB-kokeilu elokuussa 2026. Vantaasta tuli samalla Suomen ensimmäinen kunta, joka rakentaa kunnallisen IB-opintopolun varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle asti.

Aviapoliksen suuralue

Nuoret kokoontuvat juhlimaan lukuvuoden aloitusta – turvallisuudesta on hyvä keskustella ennakkoon

Uutinen

Vantaalaiset opiskelijat juhlivat perinteisesti lukuvuoden aloitusta mm. nasujaisilla. Tiettävästi tulevina perjantai-iltoina nuoret juhlivat pääkaupunkiseudulla.

Ilmoittautuminen koululaisten maksuttomiin harrastuksiin alkaa 24.8.

Uutinen

Harrastusten Vantaan ilmaiset harrastusryhmät koululaisille alkavat elo-syyskuun vaihteessa.

Lastenkulttuuria tarjolla ympäri Vantaata – tule mukaan lasten ja nuorten kulttuurisyksyyn

Uutinen

Tutustu syksyn 2026 lastenkulttuuritarjontaan ja ilmoittaudu tapahtumiin. Kulttuuripolku tuo taiteen ja kulttuurin kouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin.

Aviapoliksen suuralue Hakunilan suuralue Kivistön suuralue Koivukylän suuralue Korson suuralue Myyrmäen suuralue Tikkurilan suuralue

Kirjaston öiset seikkailut -tapahtumapäiviä lapsiperheille 5.9.-3.10.

Uutinen

Kirjaston öiset seikkailut -tapahtumia on Vantaan kirjastoissa 5.9.-3.10.2026.