Kohderyhmä: Lapsiperheet
Tähän listautuvat sisällöt, joille on merkitty kohderyhmäksi lapsiperheet. Sivustolla saattaa kuitenkin olla myös muuta lapsiperheille kohdistettua sisältöä.
Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta hyväksyi Muuran tarveselvityksen
Kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan kokouksessa 4.12.2023 hyväksyttiin Muuran yhtenäiskoulun, liikuntahallin sekä päiväkodin tarveselvitys. Lautakunta hyväksyi kokouksessa myös kolmen päiväkodin eli Matarin, Suitsikujan ja Puutarhatien tarveselvitys-hankesuunnitelman tai hankesuunnitelman.
Avaa Vantaan vuoden 2023 somejoulukalenteri!
Vantaan kaupunki julkaisi joulukuussa 2023 Kotona Vantaalla -joulukalenteria yhteisöpalvelu Instagramissa. Seuraajat saivat tunnistaa paikkoja nostalgisista arkistokuvista. Kalenteria ja oikeita vastauksia voi yhä selailla Instagramissa.
Vantaa kehittää lapsiperheiden avoimia kohtaamispaikkoja
Vantaa on kehittänyt avoimen varhaiskasvatuksen kohtaamispaikkojen toimintaa vuoden 2023 aikana. Työssä on kuultu lapsiperheiden toiveita ja tarpeita.
Oppivelvollisuus ruotsiksi
Suomessa vakituisesti asuvat lapset ja nuoret ovat oppivelvollisia. Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää seitsemän vuotta. Oppivelvollisuus päättyy, kun nuori täyttää 18 vuotta, tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon (ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto).
Uskonto ja katsomusaine ruotsinkielisessä perusopetuksessa
Perusopetuksessa oppiaineena on uskonto tai elämänkatsomustieto.
Koulumatkat ja koulukuljetus ruotsinkielisessä perusopetuksessa
Koulukuljetus järjestetään pääsääntöisesti julkisella joukkoliikenteellä, jolloin oppilas saa maksuttoman koululaismatkakortin. Taksikuljetus myönnetään poikkeustilanteissa.
Oman äidinkielen opetus ruotsinkielisessä perusopetuksessa
Vantaalla tarjotaan oppilaan oman äidinkielen ja ylläpitokielen opetusta kaksi tuntia viikossa.
Liikkuva koulu ruotsinkielisessä perusopetuksessa
Liikkuva koulu -ohjelman tavoitteena on lisätä arjen liikuntaa kouluissa ja tukea oppimista toiminnallisilla menetelmillä.
Ruotsi toisena kielenä -oppimäärä (S2) ruotsinkielisessä perusopetuksessa
Ruotsia toisena kielenä (= S2) opetetaan silloin, kun oppilaan ruotsin kielen taito ei vielä riitä ruotsin kielen ja kirjallisuuden opetussuunnitelman mukaiseen opiskeluun. Ruotsia toisena kielenä ja kirjallisuutta koskevan opetussuunnitelman mukaan oppilas saa ruotsin kielen ja kirjallisuuden
Arviointi ja todistukset ruotsinkielisessä perusopetuksessa
Arviointi on kokonaisuus, jonka avulla oppilas ymmärtää omaa oppimistaan ja tunnistaa vahvuuksiaan. Arviointi perustuu kaikissa kouluissa kansallisiin periaatteisiin. Perusopetuksen arvioinnissa keskitytään oppimiseen, taitoihin, työskentelyyn ja käyttäytymiseen. Tämä on kirjattu valtakunnalliseen