Kohderyhmä: Lapsiperheet

Tähän listautuvat sisällöt, joille on merkitty kohderyhmäksi lapsiperheet. Sivustolla saattaa kuitenkin olla myös muuta lapsiperheille kohdistettua sisältöä.

Makuja kielelle - lukuintoa lapsiperheille

Hanke

Vantaan kirjastohanke Makuja kielelle – lukuintoa lapsiperheille on aluehallintoviraston rahoittama hanke. Se vie nimensä mukaisesti lukuiloa lapsille ja lapsiperheille jalkautumalla sinne, missä lapsiperheitä kohdataan eli kirjastoihin, varhaiskasvatukseen, perheiden avoimiin kohtaamispaikkoihin ja

Esiopetuksen yhteisöllinen opiskeluhuolto vahvistaa ryhmän hyvinvointia

Blogi Vantastinen

Esiopetusvuoden käynnistyessä jokaisessa esiopetusryhmässä pohditaan ryhmäytymistä. Ryhmäytymisellä tarkoitetaan ryhmään kuuluvien keskinäisen vuorovaikutuksen, luottamuksen ja yhdessä viihtymisen tietoista tukemista ja kehittämistä. Ryhmäytyminen vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja yhteisöllisyyttä.

Vantaan kirjastoissa Heurekan tiedepajoja koko syksyn

Uutinen

Tiedekeskus Heureka kyläilee Vantaan kirjastoissa syyskuusta marraskuuhun 2023.

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Kasvatuksen ja oppimisen lautakunnassa käsiteltiin toimialan talousarvioesitys vuodelle 2024 

Tiedote

Kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan kokouksessa 14.8.2023 käsiteltiin mm. toimialan ensi vuoden talousarvioesitys sekä hyväksyttiin Tikkurilan osaamiskampuksen Kortteli 1 -uudisrakennuksen hankesuunnitelma.

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Mennäänkö metsään?

Blogi Vantastinen

Metsä on kuulunut kautta aikojen suomalaisen varhaiskasvatuksen oppimisympäristöihin, ja metsäretkiä ja leikkimistä metsässä pidetään edelleen luonnollisena osana varhaiskasvatuksen toimintaa. Metsätoiminta on monelle varhaiskasvattajalle luonnollinen ja tuttu asia. Metsäympäristö tarjoaa

Kaikki ekaluokkalaiset saavat Malinin ja Margaretan kirjoittaman kirjan

Uutinen

Helmet-kirjastojen ekaluokkalaiskampanjan suomenkielinen kirjalahja on tänä lukuvuonna Malin Klingenbergin kirjoittama ja Margareta Sadinin kuvittama Zakir ja kevät.

Tämä sivu on yli 2 vuotta vanha

Opiskeluhuolto

Sisältösivu

Opiskeluhuolto tarkoittaa psykologi-, kuraattori- ja terveydenhuoltopalveluita, joita järjestetään Vantaalla päiväkodeissa, kouluissa, lukioissa ja ammattiopisto Variassa.

13.12.2023 Vammaisneuvosto

Kokous

Vantaan vammaisneuvoston kokous.

1.11.2023 Vammaisneuvosto

Kokous

Vantaan vammaisneuvoston kokous.

20.9.2023 Vammaisneuvosto

Kokous

Vantaan vammaisneuvoston kokous.