Kohderyhmä: Lapsiperheet
Tähän listautuvat sisällöt, joille on merkitty kohderyhmäksi lapsiperheet. Sivustolla saattaa kuitenkin olla myös muuta lapsiperheille kohdistettua sisältöä.
Suosittu puistoruokailu järjestetään taas Vantaalla
Suosittu puistoruokailu järjestetään taas Vantaalla. Lämmintä ruokaa ja piknikpusseja jaetaan maksutta alle 18-vuotiaille vantaalaisille eri puolilla kaupunkia 5.6.–7.7. arkisin klo 11–12 tai niin kauan kuin ruokaa riittää.
Koululaiset osallistuvat koulun ja uuden pihan suunnitteluun Vantaan Kannistossa
Koululaiset pääsevät mukaan koulun ja uuden pihan suunnitteluun Vantaan Kannistossa. Kanniston koulun laajennuksessa kuullaan lasten asiantuntemusta ja toiveita.
Håkansbölen kartanon Pikkutallissa puuhanäyttely lapsille
Vantaan kaupunginmuseo on avannut kesäksi 2023 kaksi näyttelyä Håkansbölen kartanon piharakennuksiin.
Kasvatuksen ja oppimisen lautakunta hyväksyi Tikkurilan, Kivistön ja Matarin päiväkotien tarveselvitykset
Kasvatuksen ja oppimisen lautakunnan kokouksessa 16.5.2023 hyväksyttiin mm. Tikkurilan, Kivistön ja Matarin päiväkotien tarveselvitykset sekä varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen lasten ja oppilaiden kuljetusten perusteet 1.8.2023 alkaen.
Katsetta kaipaavat on näytelmä, joka tulee muuttamaan käsityksesi naamioteatterista
Vaskivuoren lukion sätkähdyttävä uusi naamioteatterinäytelmä Katsetta kaipaavat kertoo ihmisen tarpeesta tulla nähdyksi. Näytöksen ensi-ilta on maanantaina 15.5.2023!
Vesterinen, Kasmir ja Jannike tähdittävät Vantaan päivän konserttia 15.5.
Vantaan päivää juhlitaan maanantaina 15.5. perinteisen Vantaan päivän konsertin merkeissä Tikkurilan torilla klo 18 alkaen. Konserttia tähdittävät Vesterinen, Kasmir ja Jannike. Orkesterina toimii edellisvuosien tapaan Vantaan Viihdeorkesteri Ensemble johtajanaan Ako Kiiski. Konsertti on maksuton.
Yläkoulu kannattaa aloittaa hyvillä mielin
Yläkoulun aloittaminen voi jännittää tulevaa seiskaluokkalaista monesta syystä. Jännityksen lieventämiseksi yläkouluissa järjestetään tutustumispäivät 17.5.2023.
Kilterin koulu - Kesäohjeet peruskoulun päättävälle 2026
Yhteishaun tulokset julkaistaan kesäkuun puolivälissä. Kun saat tiedon opiskelupaikasta, sinulla on kaksi viikkoa aikaa ottaa paikka vastaan siitä päivästä, kun tulokset julkaistaan. Jos et tee ilmoitusta määräajassa, menetät opiskelupaikkasi.
“Erityisopettaja on sellainen vierellä kulkija”
Erityisopettajan työ Vantaalla on merkityksellistä.
Äitienpäivänä 14.5. tapahtumia lapsiperheille
Äitienpäiväsunnuntaita 14.5. voi viettää koko perheen tapahtumissa Håkansbölen kartanoalueella ja kulttuuritalo Martinuksessa.