Kohderyhmä: Lapsiperheet

Tähän listautuvat sisällöt, joille on merkitty kohderyhmäksi lapsiperheet. Sivustolla saattaa kuitenkin olla myös muuta lapsiperheille kohdistettua sisältöä.

Maksuton kesäkerho ilahduttaa lapsia ja vanhempia

Uutinen

MEK-kesäkerho on myönteiseen erityiskohteluun perustuva kerhohanke, joka kestää kaksi viikkoa kerrallaan ja on osallistujille maksuton. Kerhoihin osallistuu tänä vuonna 170 lasta ja he ovat iältään 7–9-vuotiaita.

Koivukylän suuralue
Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Pyöräilytrikoissa krokotiililiukumäkeen?

Uutinen

Varhaiskasvatusjohtaja Mikko Mäkelä ja kiinteistöjohtaja Antti Kari kävivät tutustumassa päiväkotien tiloihin ja toimintaan.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Metsän ovi raollaan -satuseikkailu tuo kulttuuria lähimetsään

Blogi Vantastinen

Vantaan kulttuuripalveluiden lastenkulttuuriyksikössä pohdittiin, miten koronarajoitusten aikana voidaan tuoda lastenkulttuuria lasten luokse, kun lapset eivät pääse kulttuurin luokse. Saimme idean tehdä Metsän ovi raollaan –satuseikkailun päiväkodeille.

Vantaalaisten lasten ja nuorten osallisuuskokemukset huomioidaan Lapsiystävällinen kunta -työssä

Uutinen

Vantaalla on käynnistynyt Lapsiystävällinen kunta -työ vuoden 2021 alussa. Olemme kysyneet eri ikäisiltä ja eri taustoista tulleilta lapsilta ja nuorilta heidän mielipiteitään siitä, miten lapsen oikeudet toteutuvat Vantaalla.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Uinninvalvojat tekevät työtään aamusta iltaan – valvothan silti oman lapsesi turvallisuutta

Uutinen

Uinninvalvonta Vantaan Kuusijärven ja Vetokannaksen uimarannoilla 8.6.-15.8.2021. Valvojat ovat töissä päivittäin kello 10–20.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Vantaalaislapsille ja -nuorille jaetaan kesällä maksuttomia piknikpusseja

Uutinen

Suosittu puistoruokailu toteutetaan nyt kolmatta kertaa Vantaalla. Puistoruokailu järjestetään viime vuoden tapaan jakamalla piknikpusseja puistoissa.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Vantaalla kehitetään kouluruokailua koko ajan – nyt myös ympäristöystävällisempään suuntaan

Uutinen

Kevään 2021 aikana Vantaan ateriapalveluntuottajat Vantti ja Palmia lähtivät kokeilemaan uudenlaisia tapoja ruokatietouden ja osallisuuden lisäämiseen.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Opetuslautakunnassa Mikkolan koulun hankesuunnitelman hyväksyminen

Tiedote

Opetuslautakunnan toukokuun kokouksessa 11.5. hyväksyttiin huhtikuun kokouksessa pöydälle jätetty Mikkolan koulun hankesuunnitelma.

Korson suuralue
Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Huoltajat tyytyväisiä kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön

Uutinen

Vantaan peruskoulujen huoltajille lähetettyyn kyselyyn oppimisesta, hyvinvoinnista ja koulun välisestä yhteistyöstä vastasi yli 3600 huoltajaa.

Tämä sivu on yli 4 vuotta vanha

Koivukylän hirsirakenteisen päiväkodin rakentaminen alkamassa Rekolassa

Uutinen

Koivukylään rakennetaan uusi hirsirakenteinen päiväkoti.

Koivukylän suuralue
Tämä sivu on yli 5 vuotta vanha