Kohderyhmä: Maahanmuuttajat
Yksilöllistä tukea ja aktivointia työnhakuun
Työttömien työnhakijoiden oikeudet ja velvollisuudet muuttuivat toukokuussa, kun uusi asiakaspalvelumalli astui voimaan. Uudessa mallissa asiakas ei jää yksin, vaan saa enemmän tukea heti työttömyyden ensipäivistä lähtien.
Vantaan musiikkiopisto | Teemasivusto
Vantaan musiikkiopisto on yksi Suomen suurimmista musiikkiopistoista. Vantaan musiikkiopistossa yli 2 000 oppilasta saa soiton ja laulun opetusta ammattitaitoisten opettajien johdolla. Opetustarjonta on monipuolista ja alun voi saada sekä ammattilaisuuteen että elinikäiseen harrastamiseen.
Tietoa Vantaan kaupungista ja viranomaisten palveluista – omalla kielelläsi!
Vantaan monikielinen neuvonta tarjoaa maksutonta henkilökohtaista neuvontaa Vantaan kaupungin sekä eri viranomaisten, kuten esimerkiksi Kelan ja Maahanmuuttoviraston, palveluissa.
Kodin ja oppimisen yhteistyö
Yhteistyö kodin kanssa on tärkeää koko oppimisen polun ajan - päiväkodista toiselle asteelle. Toimiva kasvatuskumppanuus tukee lapsen/nuoren kasvua, hyvinvointia ja oppimista.
Kivistön kaupunkikulttuurikeskuksen nimeksi Mosaiikki
Kivistön uuden kaupunkikulttuurikeskuksen nimi on Mosaiikki. Nimi julkistettiin Kivistön Kyläjuhlan yhteydessä lauantaina 17.9. Cilmut-puhallinorkesterin fanfaarin saattelemana.
“Yhdessä olemme enemmän” - esittelyssä kumppanuusasiantuntija Tiina Kentta
Syyskuussa Neuvova Vantaa -hankkeessa aloittanut Tiina Kentta kehittää kumppanuutta kaupungin ja järjestöjen kesken.
Monipaikkainen digitukipalvelu kuntalaisille -hanke
Vantaan ja Espoon kaupunkien Monipaikkainen digitukipalvelu kuntalaisille -yhteishankkeessa kehitetään digituen toimintamallia, jossa digitukea annetaan monikanavaisesti etä- ja lähitukena. Digituen kattavuutta laajennetaan antamalla digitukea monesta eri paikasta. Digitukea annetaan
Neuvova Vantaa –hanke näyttää suuntaa monikielisen neuvonnan ja ohjauksen kehittämisessä
Neuvova Vantaan hankekausi lähestyy loppuaan, ja uusi on alkamassa. Monikielisen neuvonnan, viestinnän ja tuen tarve on tiedostettu laajasti.
Vantaan monikielinen neuvonta opastaa kaupungin ja eri viranomaisten palveluissa
Neuvonnasta saat apua esimerkiksi maahanmuuttoon liittyviin kysymyksiin, viranomaisten kanssa asiointiin ja lomakkeiden täyttämiseen.
Vantaan ensimmäinen kotoutumisen verkostotapahtuma yhdisti toimijat
Neuvova Vantaa –hankkeen järjestämä verkostotapahtuma toi yhteen kotoutumistyön asiantuntijat ja aihepiiristä kiinnostuneet.