Kohderyhmä: Nuoret
Oppilaat päättivät kalusteista osallistuvan budjetoinnin avulla
Jokiniemen ja Kilterin koulujen peruskorjausten yhteydessä valittiin monitoimitiloihin kalusteita ja pelejä.
Yrittäjyyskasvatus perusopetuksessa
Perusopetuksessa yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten yrittäjämäisiä valmiuksia sekä rohkaista heitä yrittäjämäiseen asenteeseen. Yrittäjyyskasvatus sisältyy perusopetuksen opetussuunnitelmassa niin eri oppiaineiden kuin laaja-alaisten osaamisen taitojenkin opetukseen.
Yhteiskehittämispaja toi yhteen nuoret ja työntekijät
Tikkurilassa järjestetyissä ideointipajoissa nuoret ja työntekijät kehittivät yhdessä palveluita, tuloksena mahtavia ja toteuttamiskelpoisia ideoita!
Nuorten huoliin tartuttava nyt konkreettisesti - "Tällaisia ongelmia ei saisi olla"
Vantaalaiset nuoret mentoroivat kaupunginjohtajaa nuorten hyvinvoinnista pandemian aikana ja sen jälkeen. Esiin nousi neljä tärkeää teemaa.
Kesätoimintaa nuorille
Kesä 2026 tarjoaa Vantaalla lapsille ja nuorille monipuolista, maksutonta ja turvallista toimintaa eri puolilla kaupunkia. Ohjelmassa on avointa toimintaa nuorisotiloilla ja Nutapakun mukana, päivä- ja teemaleirejä, työpajoja, retkiä ja kulttuuritapahtumia. Osa toiminnasta vaatii
Turvallisempi tila
Turvallinen kaupunki on asukkaiden hyvän elämän perusta. Kaikissa kaupungin tiloissa on tavoitteena sitoutua turvallisemman tilan edistämiseen.
Nuorten Vantaan kesä 2022 – nuorille ja nuorille aikuisille
Vantaan kaikilla alueilla on tulevana kesänä tarjolla monipuolista toimintaa ja harrastuksia nuorille ja nuorille aikuisille.
Yksilövalmennus
Yksilövalmennus on tarkoitettu 18-29v. vantaalaisille, joilla ei ole työ- ja opiskelupaikkaa.
Oppilasurheilu
Oppilasurheilu on Vantaan peruskoulujen välistä koululaiskilpailutoimintaa. Kilpailutoiminta on avointa kaikille vantaalaisia peruskouluja käyville oppilaille, myös niille, jotka eivät harrasta liikuntaa kilpatasolla.