Kohderyhmä: Nuoret
Vantaan nuorisovaltuusto haluaa vuonna 2022 viestiä aktiivisesti ja vaikuttaa hyvinvointialueen valmisteluun
Nuorisovaltuuston tavoitteina vuonna 2022 on tunnettuuden kehittäminen ja vaikuttaminen hyvinvointialuevalmistelussa.
Ulkopolitiikka tutuksi – toisen asteen opiskelijat pohtivat rauhanprosessia
The Ulkopolitist -verkkolehti järjesti yhteistyössä Vantaan kaupungin kanssa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan keskittyvän tapahtuman 28.4.2022.
Peruskoulut
Jokainen Vantaan peruskoulu on listattu tälle sivulle. Koulujen yhteystiedot löydät koulujen omilta sivuilta.
Kieli, ajattelu ja oppiminen kulkevat käsi kädessä - lukioiden opettajat kehittivät kielitietoisuutta
Vantaan lukioiden opettajien koulutusiltapäivä 26.4.2022 Lumon lukiolla, aiheena kielitietoisuus opetuksessa.
Liikkuvan opiskelun -hanke
Vantaan Liikkuva opiskelu -hanke on Vantaan liikunnan palvelualueen sekä kasvatuksen ja oppimisen toimialan yhteistyöhanke. Hankkeen tavoitteena on edistää aktiivista ja liikunnallista toimintakulttuuria Vantaan toisen asteen oppilaitoksissa.
Kesätyö vai sittenkin oma yritys?
” Parhaat jutut syntyvät usein oman kiinnostuksen ja osaamisen kautta, ”kertoo 4H-yrittäjäkurssin sekä Vantaan kaupungin järjestämien yrittäjyysohjelmien innostamana oman valokuvaamiseen perustuvan 4H-yrityksen pystyyn laittanut Elli Tuominen.
Vantaalainen lapsi tai nuori, osallistu Vantaan turvallisemman tilan kuvituskilpailuun!
Vantaalla otetaan käyttöön turvallisemman tilan periaatteet kaikissa kaupungin omissa tiloissa. Haluamme Vantaan turvallisemman tilan käyttöön vantaalaisten lasten tai nuorten tekemän kuvan. Osallistu kuvakilpailuun ja voita liput Linnanmäelle!
Vaikuttajapäivässä ideoitiin millainen turvallinen tila on
Tänään järjestettiin vuosittainen Vaikuttajapäivä Vantaan kaupungintalolla, jossa lapset ja nuoret tuovat kaupungin päättäjien tietoon itselleen tärkeitä asioita. Vaikuttajapäivällä on tärkeä rooli Vantaan kaupungin lasten ja nuorten osallisuuden edistämisessä.
Erityisryhmille on tarjolla monenlaista liikuntaa Vantaalla - katso lista toimintaa järjestävistä yhdistyksistä
Vantaalaiset urheiluseurat sekä kansanterveys- ja potilasjärjestöt järjestävät monipuolisesti erityisliikuntatoimintaa. Erityisliikunta antaa mahdollisuuden osallistumiseen heille, joille on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen vuoksi vaikeuksia osallistua yleisiin liikuntaryhmiin.
Mitä lomakkeessa kysytään?
Kaikenkokoiset kaupunkikeksinnöt -innovaatiokilpailun hakemukseen tarvittavat tiedot.