Osallistu ja vaikuta
Vantaalla voit osallistua monella tavalla. Kerro mielipiteesi kyselyissä, äänestä ja ideoi osallistuvan budjetoinnin hankkeita tai ota yhteyttä edustajiisi. Rakennetaan yhteisöä yhdessä!
Myyrmäkeen kaupunkikulttuuritalo - asukkaat pääsevät vaikuttamaan
Kaupunkikulttuuritalo on yksi Vantaan kaupunkistrategian kärkihankkeista. Hankkeen tavoitteena on tuoda asukkaille elämyksellisiä, innostavia ja asukaslähtöisiä kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluja uusissa tiloissa Myyrmäen keskustassa.
Edustajasi Vantaalla
Vantaalla yhteisistä asioista päättävät kunnanvaltuusto ja sen alaiset lautakunnat. Sen lisäksi on toimielimiä, työryhmiä ja hankkeita, joissa...
Vaalit
Vaalien toimittamisesta Vantaalla vastaa keskusvaalilautakunta vaalitoimiston avustuksella.
Asukasosallisuus Vantaalla
Tiesitkö, että asukkailla on kuntalain ja Vantaan hallintosäännön mukaan oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan?
Asukasfoorumit
Asukasfoorumi on kaksi kertaa vuodessa järjestettävä tapahtuma, jossa kaupungin johto saapuu yhteen kaupunginosaan keskustelemaan asukkaiden kanssa kyseisen alueen ajankohtaisista asioista.
Asukasraadit
Asukas- ja käyttäjäraadit ovat vantaalaisista koostuvia ryhmiä, jotka osallistuvat kaupungin palvelujen ja hankkeiden valmisteluun.
Lapset ja nuoret – miten voit vaikuttaa Vantaalla?
Myös lapset ja nuoret pääsevät Vantaalla vaikuttamaan. Kerromme tällä sivulla, miten pääset tuomaan lapsille ja nuorille tärkeitä asioita päätöksentekoon.
Ajankohtaista osallistumisesta ja vaikuttamisesta
Tule mukaan suunnittelemaan Myyrmäen kaupunkikulttuuritaloa 2.-5.12.
Asukkaiden valinta: uusia uimaleluja lapsille
Vaikuta Ester Koskelaisen puiston suunnitteluun – vastaa kyselyyn tai osallistu asukastilaisuuteen!
Vantaan asukasfoorumissa Pakkalassa puhuttivat yhteisöllisyys, turvallisuus ja kulttuuripalvelut
Tule asukastilaisuuteen 11.11. kuulemaan Tikkurilan lähivuosien kehityksestä!
Mitä toivot uuteen Jumbon kirjastoon? Vastaa kyselyyn 14.11. mennessä