Työpaikat Vantaalla
Vantaalla oli 127 450 työpaikkaa vuoden 2024 lopussa. Työpaikkakasvu pysähtyi, sillä Vantaalle tuli lisää ainoastaan 38 työpaikkaa. Eniten työpaikkoja hävisi kaupan alalta, kun taas kasvu kohdistui erityisesti terveys- ja sosiaalipalveluihin. Tarkat työpaikkaluvut on koottu sivun lopusta löytyvään laajaan Excel-pakettiin.
Vantaan työpaikkakasvu pysähtyi vuonna 2024
Vuoden 2024 lopussa Vantaalla oli 127 450 työpaikkaa. Työpaikkakasvu pysähtyi vuonna 2024, sillä Vantaalle tuli lisää ainoastaan 38 työpaikkaa. Jo edellisenä vuonna 2023 kasvu hiipui, kun työpaikat lisääntyivät vajaalla 500:lla, mikä vastasi 0,4 prosentin kasvua.
Ennätysvuosina 2021–2022 Vantaan työpaikkamäärä kasvoi noin 8 000 työpaikalla per vuosi (+7,1 %). Vuonna 2020 oltiin toisessa ääripäässä, kun työpaikat vähenivät koronan takia enemmän kuin 1990-luvun laman vaikeimpina vuosina.
Kasvu on hidastunut koko pääkaupunkiseudulla
Väestöltään Suomen kuudessa suurimmassa kaupungissa oli myös eniten työpaikkoja vuonna 2024. Näissä kaupungeissa sijaitsi peräti 43 prosenttia kaikista Suomen työpaikoista, Vantaan osuuden ollessa 5,3 prosenttia.
Kaikissa suurissa kaupungeissa työpaikkakasvu on hidastunut verrattuna vuosiin 2021–2022, mutta sen jälkeen kehityksessä on ollut eroavaisuuksia. Pääkaupunkiseudulla ja Turussa työpaikkakasvu on tippunut rajusti myös vuosina 2023–2024 ja etenkin vuonna 2024 kasvu oli hyvin vaatimatonta. Tampereella työpaikkakasvu oli samansuuruista vuosina 2023–2024 ja Oulussa työpaikat lisääntyivät selvästi vuonna 2024.
Kun tarkastellaan kaikkia Suomen kuntia, työpaikat lisääntyivät vuoden 2024 aikana eniten Oulussa (1 600) ja Tampereella (1 400). Tämän jälkeen tuli huomattavasti pienempiä kaupunkeja (Hämeenlinna, Rovaniemi, Hyvinkää ja Vaasa), joissa työpaikat lisääntyivät vajaalla 800:lla.
Kun katsotaan kymmenen vuoden aikajaksoa 2014−2024, työpaikat ovat lisääntyneet eniten Helsingissä, 52 100 työpaikalla. Seuraavaksi suurinta kasvu on ollut Tampereella (23 100) sekä Espoossa ja Vantaalla (20 100).
Vantaan työpaikkaomavaraisuus kasvanut jo neljä vuotta
Vuonna 2024 Vantaalla asuvien työllisten määrä laski, mutta työpaikkojen määrä pysyi lähes ennallaan. Tästä johtuen Vantaan työpaikkaomavaraisuus nousi 0,6 prosenttiyksiköllä, ollen 108,9 prosenttia vuonna 2024. Työpaikkaomavaraisuusaste on kasvanut jo neljä vuotta peräkkäin.
Kaikista Suomen kunnista työpaikkaomavaraisuusaste oli korkein Maarianhaminassa (181,3 %) ja toiseksi korkein Harjavallassa (138,1 %). Vantaa sijoittui listalla sijalle 30.
Kuudesta suurimmasta kaupungista työpaikkaomavaraisuus oli selvästi korkein Helsingissä, jonka jälkeen tuli Turku. Vantaata alhaisempi työpaikkaomavaraisuus oli Espoossa ja Oulussa. Vantaan lisäksi työpaikkaomavaraisuus nousi vuonna 2024 ainoastaan Oulussa.
(Työpaikkaomavaraisuus ilmaisee alueella työssäkäyvien ja alueella asuvan työllisen työvoiman määrän välisen suhteen. Jos työpaikkaomavaraisuus on yli 100 %, on alueen työpaikkojen lukumäärä suurempi kuin alueella asuvan työllisen työvoiman lukumäärä.)
Terveys- ja sosiaalipalvelut nousi kolmanneksi suurimmaksi toimialaksi
Vuoden 2024 lopussa Vantaalla oli eniten työpaikkoja tukku- ja vähittäiskaupassa, 22 500 (18 %), sekä kuljetuksessa ja varastoinnissa, 19 500 (15 %). Terveys- ja sosiaalipalvelut nousi kolmanneksi suurimmaksi toimialaksi (11,3 %) ohittaen työpaikkamäärissä sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminnan että teollisuuden. Vielä vuonna 2022 rakentaminen oli Vantaan neljänneksi suurin toimiala, mutta vuodesta 2023 lähtien se on ollut kuudenneksi suurin.
Alla olevassa kuviossa on Vantaan työpaikat toimialoittain vuosina 2007 ja 2024. Kaksi suurinta toimialaa ovat samoja, mutta niiden osuudet ovat pienentyneet. Ylipäätään Vantaan toimialarakenne on tasoittunut ja monipuolistunut, kun entistä useammalla toimialalla on vähintään kymmenen prosentin osuus työpaikoista.
Terveys- ja sosiaalipalveluissa 1 300 työpaikan kasvu
Vuodesta 2023 vuoteen 2024 työpaikat lisääntyivät Vantaalla eniten terveys- ja sosiaalipalveluissa, 1 300 työpaikalla (9,9 %) sekä majoitus- ja ravitsemistoiminnassa, 400 työpaikalla (9,4 %). Työpaikat vähenivät määrällisesti eniten kaupan alalla, 380 työpaikkaa (-1,7 %). Suhteellisesti eniten vähenivät informaatio ja viestintäalan työpaikat (-10,4 %), kun mukaan otettiin yli tuhannen työpaikan toimialat.
Maanlaajuinen rakentamisalan ahdinko näkyy erityisesti Vantaalla, jossa rakentamisalan työpaikat vähenivät vuonna 2023 ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen. Vuonna 2023 Vantaalta hävisi peräti 1 100 rakentamisen työpaikkaa ja vuonna 2024 lähes 330 työpaikkaa.
Toimialojen työpaikkamäärissä tapahtuu varsin paljon muutoksia vuodesta toiseen: välillä työpaikat lisääntyvät ja välillä vähentyvät. Viimeisten kymmenen vuoden aikana kiivainta kasvu on Vantaalla ollut terveys- ja sosiaalipalveluissa, jossa työpaikkamäärä on lisääntynyt 4 700:lla vuodesta 2014 vuoteen 2024. Seuraavaksi eniten työpaikkamäärä on lisääntynyt hallinto- ja tukipalvelutoiminnassa, 4 400 työpaikalla, sekä rakentamisessa, 3 600 työpaikalla. Työpaikat vähenivät eniten informaation ja viestinnän alalta, 210 työpaikalla.
Varastointi ja liikennettä palvelevan toiminnan työpaikoista 30 prosenttia Vantaalla
2020-luvun alkupuolen maailmanlaajuinen koronapandemia kuritti erityisesti kuljetuksen ja varastoinnin toimialaa, josta Vantaalla väheni 5 600 työpaikkaa vuonna 2020. Pudotus oli niin suuri, että kesti monta vuotta päästä takaisin lähes samalle tasolle. Uusimpien tietojen mukaan ero oli 420 työpaikkaa, sillä vuonna 2019 toimialalla oli lähes 20 000 työpaikkaa ja vuonna 2024 runsaat 19 500. Vuosina 2021–2022 kuljetuksen ja varastoinnin työpaikat lisääntyivät kovaa vauhtia, noin 2 200 per vuosi, mutta vuonna 2023 kasvu oli jo maltillisempaa (+892). Vuonna 2024 alan työpaikat vähenivät 120:llä.
Kuljetuksen ja varastoinnin toimiala koostuu kaksinumerotasolla viidestä alasta: maaliikenne ja putkijohtokuljetus (49), vesiliikenne (50), ilmaliikenne (51), varastointi ja liikennettä palveleva toiminta (52) sekä posti- ja kuriiritoiminta (53). Ilmaliikenne on näistä ainoa ala, jossa on edelleen vähemmän työpaikkoja (-805) kuin ennen koronaa. Ilmaliikenteen toipumiseen on vaikuttanut Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, mikä sulki Venäjän ilmatilan EU:n lentoliikenteeltä.
Vuonna 2024 peräti 16 prosenttia kaikista Suomen kuljetuksen ja varastoinnin työpaikoista sijaitsi Vantaalla, tosin Helsinki ei jäänyt kauas tästä (15 %). Vantaalla on Suomen ainoa kansainvälinen lentokenttä, jonka ympärille on kerääntynyt monenlaista yritys- ja liiketoimintaa. Ilmaliikenteen kaikista Suomen työpaikoista Vantaalla olikin 96 prosenttia ja varastointi ja liikennettä palvelevan toiminnan työpaikoista 30 prosenttia (seuraavaksi suurin osuus oli Helsingissä, 12 %).
Miehet ja naiset työllistyvät osin eri aloille
Miesten ja naisten työllistymisessä eri aloille oli jonkin verran sukupuolten välisiä eroja vuonna 2024. Vantaalla työssäkäyvien miesten yleisimmät toimialat olivat kuljetus ja varastointi sekä kauppa, joissa molemmissa työskenteli noin 18,5 prosenttia miehistä. Aiemmin kaupan ala työllisti miehiä eniten, mutta vuonna 2023 kuljetus ja varastointi nousi yhtä yleiseksi alaksi. Kolmanneksi yleisin toimiala oli rakentaminen (15 %).
Vantaalla työssäkäyviä naisia työskenteli eniten terveys- ja sosiaalipalveluissa (23 %) sekä kaupan alalla (17 %). Kolmanneksi eniten naisia työllistyi kuljetuksen ja varastoinnin toimialalle (11 %).
Vuonna 2024 Vantaalla työssäkäyvistä 57 prosenttia oli miehiä ja 43 prosenttia naisia, mutta eri toimialoilla oli varsin suuret erot. Vesi-, viemäri- ja jätehuollon sekä rakentamisalan työpaikoissa noin 90 prosentissa oli työntekijänä mies. Seuraavaksi suurin miesenemmistö (79 %) oli sähkö-, kaasu- ja lämpöhuollon työpaikoissa.
Selvästi suurin naisenemmistö oli terveys- ja sosiaalialalla, jonka työntekijöistä 87 prosenttia oli naisia. Seuraavaksi eniten naisia oli kotitalouksien toiminta työnantajina (77 %) sekä koulutuksen (71 %) toimialoilla.
Työntekijöiden ikäjakauma vaihtelee toimialoittain
Vuonna 2024 Vantaalla työssäkäyvistä alle 35-vuotiaita oli 32 prosenttia, 35–49-vuotiaita 38 prosenttia ja 50 vuotta täyttäneitä 30 prosenttia. Työntekijöiden ikärakenteessa oli selviä eroja toimialojen kesken. Muita toimialoja nuoremmalla työntekijäjoukollaan erottuivat kotitalouksien toiminta työnantajina toimiala, majoitus- ja ravitsemistoiminta, taiteet, viihde ja virkistys sekä hallinto- ja tukipalvelutoiminta. Näillä toimialoilla alle 35-vuotiaiden osuus oli kaikista suurin, 42–46 prosenttia, ja 50 vuotta täyttäneiden osuus pienin, 22–27 prosenttia.
Toisessa päässä kärkeen nousivat kiinteistöala sekä kaivostoiminta ja louhinta, joiden työntekijöistä vajaa puolet oli vähintään 50-vuotiaita. Alle 35-vuotiaita oli ainoastaan viidesosa työntekijöistä.
Vantaalla eniten yksityisen sektorin työpaikkoja
Kun Vantaalla sijaitsevia työpaikkoja tarkastellaan työnantajan mukaan, oli työpaikoista yksityisellä sektorilla 68 prosenttia, kunnissa ja hyvinvointialueilla 15 prosenttia, valtioenemmistöisissä yhtiöissä 7 prosenttia ja valtiolla 3 prosenttia. Yrittäjien osuus oli 8 prosenttia. Viidesosa yrittäjistä toimi rakentamisalalla.
Verrattaessa vuoteen 2000, eniten ovat vähentyneet valtioenemmistöisten yhtiöiden työpaikat. Vuonna 2000 Vantaan työpaikoista 14 prosenttia oli valtioenemmistöisissä yhtiöissä, kun vuonna 2024 osuus oli enää puolet siitä. Vastaavana ajanjaksona yksityisen sektorin työpaikat ovat lisääntyneet 62 prosentista 68 prosenttiin ja yrittäjien osuus 5 prosentista 8 prosenttiin.
Sukupuolella oli merkitystä, sillä Vantaalla työssäkäyvistä naisista 27 prosenttia työskenteli kunnalla/hyvinvointialueella, kun miehillä vastaava osuus oli 6 prosenttia. Suuri ero oli myös yksityisellä sektorilla, sillä 75 prosenttia Vantaalla työskentelevistä miehistä oli yksityisen palveluksessa, kun naisista oli 57 prosenttia. Myös yrittäjissä oli selvästi enemmän miehiä.
Verrattaessa muihin suuriin kaupunkeihin, Vantaalla oli hieman enemmän yksityisellä sektorilla ja valtioenemmistöisissä yhtiöissä olevia työpaikkoja. Kunnan ja hyvinvointialueen tai valtion työpaikkojen osuus oli puolestaan alhaisin. Työpaikat kuitenkin jakaantuivat työnantajasektorin mukaan varsin samansuuntaisesti eri alueilla, kuten alla olevasta kuviosta voi huomata.
Asuinkunnassaan työssäkäyvien osuus Vantaalla alhaisin
Vuonna 2024 Vantaan työpaikoista 43 prosentissa oli vantaalainen työntekijä ja 22 prosentissa helsinkiläinen työntekijä. Seuraavaksi eniten Vantaalle pendelöitiin Espoosta (9 %), jonka jälkeen tulivat Tuusula, Nurmijärvi, Kerava ja Järvenpää (2–3 % kukin alue). Asuinkunnassaan työssäkäyvien vantaalaisten osuus on pysynyt samalla tasolla viimeiset 20 vuotta, 42−44 prosentissa.
Verrattuna muihin suuriin kaupunkeihin, omassa asuinkunnassaan työssäkäyvien osuus oli Vantaalla selvästi alhaisin (43 %). Seuraavana tuli Espoo, jossa hieman yli puolet työssäkäyvistä oli espoolaisia. Oulun työpaikoissa on koko ajan ollut selvästi eniten omassa kunnassa asuvia työntekijöitä, osuuden ollessa 82 prosenttia vuonna 2024.
Vantaalla asuvista työllisistä 46 prosenttia kävi myös töissä Vantaalla vuonna 2024. Seuraavaksi eniten töissä käytiin Helsingissä (37 %), mutta Espooseen pendelöiviä vantaalaisia oli jo huomattavasti vähemmän (8 %). Suomessa oli kaikkiaan 211 kuntaa, joissa vantaalaiset kävivät töissä kotikuntansa lisäksi. Vastavuoroisesti Vantaalla käytiin töissä 269 muusta kunnasta. Suomessa oli siis ainoastaan 38 kuntaa, joista ei käyty Vantaalla töissä vuonna 2024.
Vantaalla työssäkäyvillä alhaisempi koulutustaso
Vantaa erosi muista vertailualueista työssäkäyvien alhaisemmalla koulutustasolla. Vantaalla työssäkäyvistä 39 prosentilla oli korkea-asteen koulutus, kun muissa suurissa kaupungeissa osuus oli 51–59 prosenttia. Ilman perusasteen jälkeistä koulutusta olevien osuus oli korkein Vantaalla (17 %) ja alhaisin Oulussa ja Tampereella (6–7 %). Vantaalla työssäkäyvien yleisin tutkinto oli toinen aste, kun muissa suurissa kaupungeissa se oli korkea-aste.
Vantaalla työssäkäyvien koulutustaso oli lähes samalla tasolla kuin kymmenen vuotta sitten. Korkea-asteen koulutuksen osuus on noussut ainoastaan prosenttiyksikön, kun muissa suurissa kaupungeissa osuus on noussut 3–6 prosenttiyksikköä.
Työssäkäyvien koulutustasossa oli myös eroa sen mukaan, kävikö työntekijä töissä asuinkunnassaan vai jossain toisessa kunnassa. Kaikilla vertailualueilla asuinkunnassaan työssäkäyvien koulutustaso oli alhaisempi kuin alueelle pendelöivien koulutustaso. Vantaalaisista, jotka myös kävivät töissä Vantaalla, 22 prosenttia oli ilman perusasteen jälkeistä koulutusta ja vain 31 prosentilla oli korkea-asteen koulutus. Muiden kuntien asukkaista, jotka pendelöivät Vantaalle töihin, ainoastaan 13 prosenttia oli ilman koulutusta ja 44 prosentilla oli korkea-asteen koulutus.
Työpaikkakasvu vaatimatonta myös kaikilla suuralueilla
Vantaan suuralueista eniten työpaikkoja sijaitsi Aviapoliksessa, 42 600, mikä oli kolmannes kaikista Vantaan työpaikoista vuonna 2024. Runsas viidennes työpaikoista sijaitsi Tikkurilassa (27 100) ja viidennes Myyrmäessä (25 600). Ero seuraaviin suuralueisiin oli suuri, sillä Hakunilassa työpaikkoja oli 6 800, Koivukylässä 6 100 ja Kivistössä 5 300. Vähiten työpaikkoja sijaitsi Korsossa, 4 400. Vantaan työpaikoista 9 500 oli tilastoitu alueelle ”tuntematon” eli lähes kahdeksaa prosenttia kaupungin työpaikoista ei saatu sijoitettua millekään alueelle.
Kuten koko Vantaalla, niin myös kaikilla suuralueilla työpaikkakasvu oli vaatimatonta vuonna 2024. Eniten työpaikkoja saivat Aviapoliksen (+371) ja Tikkurilan (+334) suuralueet, mutta plussalle pääsivät myös Hakunila (+127) ja Myyrmäki (+36). Työpaikat vähenivät selvästi eniten Kivistössä, lähes 500 työpaikkaa, mutta vähennystä tuli myös Korsoon (-89) ja niukasti Koivukylään (-17). Suhteellisesti työpaikat lisääntyivät eniten Hakunilassa (1,9 %) ja vähenivät Kivistössä (-8,3 %).
Kun aikajaksoksi otetaan vuodet 2014−2024, kasvua on ollut ylivoimaisesti eniten Aviapoliksessa (+7 000), jonka jälkeen tuli Tikkurila (+4 000). Vähäisintä kasvu on ollut Hakunilassa, jossa työpaikkamäärä oli samalla tasolla kuin kymmenen vuotta sitten.
Veromiehen kaupunginosassa eniten työpaikkoja ja kasvua
Kaupunginosista työpaikkoja oli selvästi eniten Aviapoliksen suuralueeseen kuuluvassa Veromiehessä, 16 700. Peräti joka kahdeksas Vantaan työpaikka sijaitsi Veromiehen kaupunginosassa. Seuraavaksi eniten työpaikkoja oli Lentokentällä (7 600), Pakkalassa (7 300), Martinlaaksossa (6 500) ja Tikkurilassa (6 300).
Suurin kaupunginosatasoinen työpaikkakasvu vuoden 2024 aikana tapahtui Veromiehessä, 660 työpaikkaa, jonka jälkeen tulivat Viertola ja Jokiniemi (+520). Selvästi eniten työpaikkoja katosi Myllymäen (-605) ja Hakkilan (-537) kaupunginosista.
Kun tarkastellaan pidempää aikajaksoa, vuodesta 2014 vuoteen 2024, Veromiehen työpaikat ovat lisääntyneet 4 400:lla. Seuraavaksi eniten työpaikkamäärä on lisääntynyt Viinikkalassa, Jokiniemessä ja Martinlaaksossa (+1 200−1 300). Eniten työpaikkoja on viimeisen kymmenen vuoden aikana kadonnut Varistosta, 700 työpaikkaa.
Logistiikka-ala keskittyy Aviapoliksen alueelle, julkinen hallinto Tikkurilaan
Suuralueiden yleisimmissä toimialoissa oli jonkin verran eroavaisuuksia. Yksittäisen toimialan osuus oli suurin Koivukylän suuralueella, jossa 44 prosenttia työpaikoista oli terveys- ja sosiaalipalveluissa. Aviapoliksessa työpaikkoja oli eniten kuljetuksen ja varastoinnin toimialalla (30 %) ja Hakunilassa teollisuudessa (29 %). Korsossa yleisin toimiala oli terveys- ja sosiaalipalvelut (23 %), kun taas Myyrmäessä ja Tikkurilassa oli eniten kaupan alan työpaikkoja (16–21 %).
Kivistössä oli yhtä paljon sekä rakentamisen että terveys- ja sosiaalipalvelujen työpaikkoja (21 %). Rakentamisen työpaikat ovat Kivistössä selvästi vähentyneet, sillä vuonna 2023 rakentamisalan työpaikkoja oli selvästi eniten, 26 prosenttia kaikista työpaikoista. Samaan aikaan myös kaupan alan työpaikat vähenivät viidellä prosenttiyksiköllä, 22 prosentista 17 prosenttiin. Millään muulla suuralueella ei ollut näin isoja toimialamuutoksia vuodesta 2023 vuoteen 2024.
Kun näkökulmaa käännetään suuralueista toimialaan, voidaan huomata, että joidenkin suurten toimialojen työpaikat ovat Vantaalla keskittyneet tietyille suuralueille. Aviapoliksessa sijaitsi kaikista Vantaan kuljetus- ja varastointialan työpaikoista 66 prosenttia ja majoitus- ja ravitsemistoiminnan työpaikoista 54 prosenttia. Tikkurilan suuralueella oli puolestaan 61 prosenttia kaikista Vantaan julkisen hallinnon työpaikoista.
Työpaikkatilastot Excel-muodossa
Alla olevaan tiedostoon on koottu keskeisimpiä työpaikkatilastoja Excel-muodossa. Tietoja on Vantaan lisäksi muista suurista kaupungeista, mutta myös Vantaan suuralueista ja kaupunginosista. Taulukoiden avulla on helppo seurata alueiden työpaikkakehitystä, sillä useimmissa on tiedot viimeisten kymmenen vuoden ajalta.
Excel sisältää seuraavat taulukot:
• Työpaikat ja työlliset suurimmissa kaupungeissa vuosina 2014–2024
• Työpaikkaomavaraisuus (%) suurimmissa kaupungeissa vuosina 2014–2024
• Vantaan työpaikat toimialoittain vuosina 2014–2024 ja määrällinen muutos vuosittain
• Kuuden suurimman kaupungin työpaikat toimialoittain ja niissä tapahtuneet muutokset vuosina 2023 ja 2024
• Työpaikat Vantaan suuralueilla ja kaupunginosissa vuosina 2014–2024 sekä muutokset 2023–2024 ja 2014–2024
• Työpaikat Vantaan suuralueilla toimialoittain 2024