Palveluryhmä: Tieto & hallintopalvelut

Vantaan väestönkasvu jäi alhaiselle tasolle

Sisältösivu

Vuonna 2025 Vantaan väestö kasvoi ainoastaan 1 700 asukkaalla. Tätä alhaisemmalle tasolle väestönkasvu jäi edellisen kerran vuonna 2004. Vantaan väestöstä 29,9 prosenttia oli vieraskielisiä ja yleisin vieras kieli oli venäjä.

Pääkaupunkiseudun kaupungeilta rahoitusta viidelle tutkimushankkeelle – uutta tietoa työllisyyden ja kaupunkikehityksen kysymyksistä

Uutinen

Vantaa rahoittaa yhdessä Helsingin ja Espoon kanssa Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston toteuttamia tutkimushankkeita. Vuonna 2026 käynnistyy viisi tutkimusta, joiden tuloksia hyödynnetään kaupunkien päätöksenteossa.

Väestön ennakkotiedot vuonna 2025

Sisältösivu

Vantaan väestö kasvoi vuoden 2025 aikana 2 045 asukkaalla, joka oli lähes 1 800 henkeä vähemmän kuin edellisvuonna. Väestönkasvun väheneminen johtuu suurelta osin pienentyneestä maahanmuutosta, mutta myös kotimaan muuttotappio lisääntyi.

Työttömyysaste jatkoi kasvuaan kaikilla suuralueilla vuonna 2024

Sisältösivu

Sivustolla on tietoa Vantaan ja osa-alueiden työttömyyden kehityksestä vuosina 2015–2024. Lisäksi sivustolla on käsitelty, miten työttömyyteen ja sen kestoon vaikuttaa sukupuoli, ikä tai koulutus.

Kaupunkipolitiikan arviointineuvoston ensimmäinen raportti: Kelpoisia varhaiskasvatuksen opettajia on keskimäärin enemmän parempiosaisilla alueilla

Uutinen

Kaupunkipolitiikan arviointineuvoston ensimmäinen raportti julkaistiin 2.12.2025. Raportti pureutuu koulutuksen segregaatioon pääkaupunkiseudulla ja nostaa esiin kunnille kriittisiä aiheita.

Työmarkkinat ja työvoima

Sisältösivu

Sivustolla on tietoa vantaalaisten pääasiallisesta toiminnasta, työllisyydestä, työttömyydestä ja sosioekonomisesta asemasta.

Muutoksia Vantaa Avoin -verkossa: mahdollisia katkoksia 28.-29.10.

Uutinen

Vantaa Avoin -verkkoon tehdään muutostöitä 28.–29.10. välisenä yönä, jolloin verkossa saattaa olla lyhyitä katkoksia.

Väestön koulutusrakenne

Sisältösivu

Sivulla on tietoa Vantaan ja sen osa-alueiden, mutta myös muiden suurten kaupunkien väestön koulutusrakenteesta.

Osa-alueiden väestöennuste

Sisältösivu

Sivulla on perustietoa Vantaan suuralue- ja kaupunginosatasoisesta väestöennusteesta.

Koko kaupungin väestöennuste

Sisältösivu

Koko kaupungin ennusteessa väestönkehitystä tarkastellaan iän mukaan ja se on tehty vuosille 2025–2050.