Vantaan kaupunki on tehnyt uudet ohjeet selkokielen käyttöön

Uutinen

Vantaa on tehnyt uudet ohjeet selkokielen käyttöön.
Tavoite on, että kaupungin viestit ovat helpompia ymmärtää.

Seniori nainen ja nuorempi nainen

Kaupunki haluaa, että mahdollisimman moni asukas ymmärtää palvelut, ohjeet ja päätökset. Tämä auttaa erityisesti ihmisiä, joille tavallinen suomen kieli on vaikeaa.

Kaupungin viestintäsuunnittelija Ann-Mari Berlin kertoo, että selkosuomi on ollut yksi kaupungin virallisista viestintäkielistä jo vuodesta 2023. Nyt kaupunki on tehnyt tarkemmat ohjeet siitä, missä tilanteissa selkokieltä käytetään.

Selkokieli auttaa monia ihmisiä

Selkokeskus arvioi, että Suomessa noin 11–14 prosenttia ihmisistä tarvitsee selkokieltä. Vantaalla tämä tarkoittaa noin 27 000–35 000 asukasta.

Selkokielestä hyötyvät esimerkiksi:

  • ihmiset, joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää yleiskieltä
  • suomen kieltä opettelevat maahanmuuttajat
  • ikääntyneet ihmiset
  • ihmiset, joilla on oppimisen tai ymmärtämisen vaikeuksia. 

Kaupungin mukaan selkeä viestintä helpottaa arjen asioita ja auttaa myös kotoutumisessa.

Selkokieltä käytetään tärkeissä tiedoissa

Kaupunki tekee selkokielellä erityisesti tärkeitä ohjeita ja tietoja. Näitä ovat esimerkiksi:

  • asumiseen liittyvät ohjeet
  • joukkoliikenteen ohjeet
  • hakemusten tekeminen
  • turvallisuus- ja kriisitiedotteet. 

Selkokielisiä tekstejä julkaistaan esimerkiksi:

  • verkkosivuilla  
  • uutisissa  
  • esitteissä  
  • julisteissa  
  • joskus myös sosiaalisessa mediassa. 

Vantaan verkkosivuilla on jo selkokielinen osio.

Työntekijöitä koulutetaan

Monet kaupungin työntekijät ovat saaneet koulutusta selkokielestä. Koulutukseen on osallistunut jo yli 150 työntekijää.

Kaupunki seuraa, miten selkokielinen viestintä onnistuu. Kaupunki kerää esimerkiksi asukkaiden palautetta.

Kaupunki voi käyttää myös tekoälyä selkokielisten tekstien tekemisen apuna. Ihmiset kuitenkin tarkistavat tekstit ennen julkaisua.

Vantaa haluaa näyttää esimerkkiä

Vantaa haluaa olla yksi ensimmäisistä kunnista Suomessa, joka käyttää selkokieltä näin laajasti.

Kaupungin tavoite on, että yhä useampi asukas ymmärtää kaupungin viestit ja pystyy käyttämään palveluja helposti.

Avainsanat

Selkosuomi