Puistoruokailu on täällä taas – tervetuloa lapset ja ikäihmiset!

Uutinen

Aurinkoinen sää toivotti lapset ja perheet tervetulleiksi puistoruokailun ensimmäiseen päivään. Puistoruokaa jaetaan alle 18-vuotiaille vantaalaisille maksutta eri puolilla kaupunkia heinäkuun loppuun asti. Ikäihmiset ovat tervetulleita puistoruokailuun perjantaisin.

Kaverukset Viljo ja Lenni syövät puistoruokailussa kivellä istuen.

Kaverukset Viljo ja Lenni nauttivat puistoateriasta kivellä istuen. Kuva: Mirka Sarenius

Auringonkukan avoin kohtaamispaikka on täyttynyt kävijöistä puistoruokailun ensimmäisenä päivänä.

– Nam, huudahtavat 4-vuotias Adam ja pian 2-vuotias Lilia ruokalautaset edessään.

Sisarukset ovat tulleet puistoon viime vuoden suosikkiruoan, broilerilasagnetten, perässä.

– Käytiin puistoruokailussa myös viime vuonna ja lapset viihtyivät hyvin. Tullaan varmasti monta kertaa tänäkin kesänä, kertoo lasten äiti Jenna

Sisarukset Lilia ja Adam iloitsevat puistoruokailun ensimmäisestä päivästä.

Puistojen työntekijät tietävät, että puistoruokailua odotetaan joka vuosi. 

– Aina on ollut kivaa ja kävijöitä on riittänyt, Vihertien avoimen kohtaamispaikan toiminnanohjaaja Helpi Tuominen hihkaisee. Hän on ollut puistoruokailussa mukana jo vuodesta 2019 asti. 

Varhaiskasvatuksen opettaja Ilona Sepänkumpu työskenteli viime kesänä Auringonkukan avoimessa kohtaamispaikassa. 

– Perheet iloitsivat siitä, että puistoruokailua on nyt myös Kivistössä, kertoo Ilona. 

Kivistössä sijaitsevassa Auringonkukan avoimessa kohtaamispaikassa pääsee puistoruokailemaan jo toista kesää. Tänä kesänä mukana on kaksi uutta paikkaa: Tikkurilan Esikkopuisto ja Pakkalan opetuspiste. 

Aina on ollut kivaa ja kävijöitä on riittänyt.

Puistojen työntekijät tekevät tärkeää työtä, sillä he huolehtivat ruoan jakamisesta. 

– Ruoan jakaminen on sujunut aina hyvin, sillä kävijät tuovat omat lautaset mukanaan, tietää Ilona. 

Puistoruoka käy toisinaan kaupaksi aivan viimeistä murua myöten. Erityisesti keitot ja erilaiset kiusaukset ovat suosittuja.

Broilerilasagnette kävi kaupaksi lähes viimeistä murua myöten.

Ulkona touhuaminen tuo iloa kesään

Puistoruokailussa viihtyvät sekä lapset että aikuiset. Valmis ateria helpottaa lapsiperheiden arkea. Kesälomaa viettävät koululaiset tulevat usein hakemaan ruokaa kaveriporukalla. 

– Koululaiset saattavat napata aterian mukaan urheilun jälkeen. Se on kätevää, Ilona ja Helpi kertovat hymyillen. 

Puistoruokailussa on myös kivaa ohjelmaa, kuten leikkiä, liikuntaa ja musiikkia. Erikoiskirjastonhoitaja Marjut Lahtela on järjestänyt kirjaston ohjelmaa puistoruokailussa monta kertaa. 

– Parasta on ulkona touhuaminen! Puistoruokailussa kirjojen tarinoihin voi tutustua leikin ja liikkeen kautta, kertoo Marjut. Kirjasto järjestää tekemistä kesäkuussa puistoruokailun eri paikoissa.

Ohjelma on saanut kehuja lapsilta ja aikuisilta. 

– Aina on ollut kivaa tekemistä! Helpi iloitsee.

Seuraa ja helpotusta arkeen myös senioreille

Myös seniorit voivat tulla puistoruokailuun perjantaisin. Kesäkuussa ruokaa jaetaan ikäihmisille Korson asukaspuistossa ja heinäkuussa Vihertien asukaspuistossa. 

Ikäihmisten puistoruokailu järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa. Se sai paljon kiitosta. 

– Ruoka maistui hyvin. On ilo nähdä, että puistoruokailu helpottaa myös ikäihmisten arkea, Helpi riemuitsee. 

Maksuttoman lounaan lisäksi puistossa saa seuraa, sillä siellä voi tavata muita kävijöitä. 

– Täällä kaikki ovat samalla tasolla, sanovat Ilona ja Helpi. He toivottavat puistoruokailuun tervetulleiksi sekä uudet että tutut kävijät. 

Puistoruokailun muistilista: 

  • Ota mukaan oma lusikka, haarukka ja lautanen, jolta voi syödä myös keittoa.
  • Ota halutessasi mukaan juotavaa.
  • Pukeudu sään mukaan. Ruokailemme ulkona!

Puistoruokailussa on ohjelmaa myös ikäihmisille

  • Lauluntekijä Tomi Pulkkinen esiintyy Korson asukaspuistossa pe 5.6. ja Vihertien asukaspuistossa pe 10.7. Esitys sopii kaikenikäisille.
  • Senioripaku tarjoaa kevyttä liikuntaa Korson asukaspuistossa pe 12.6. sekä Vihertien asukaspuistossa pe 17.7., pe 24.7. ja pe 31.7.

Lue lisää puistoruokailusta osoitteesta vantaa.fi/puistoruokailu.