Myyrmäen kaupunkikulttuuritalon ensimmäisen vaiheen rakentaminen alkaa marraskuussa

Uutinen

Myyrmäen kaupunkikulttuuritalon ensimmäisen vaiheen eli Oivallustentalon tontin esirakentaminen alkaa marraskuussa 2026. Uudisrakennuksen rakentamisen on tarkoitus käynnistyä kesällä 2027, ja talon arvioidaan valmistuvan vuonna 2029.

Myyrmäen kaupunkikulttuuritalon ensimmäinen rakennus, Oivallustentalo

Havainnekuva ALA arkkitehdit

Myyrmäen kaupunkikulttuuritalon ensimmäinen rakennus, työnimeltään Oivallustentalo, rakennetaan Myyrmäen ydinkeskustaan Iskostielle entisen terveysaseman tontille.

"Myyrmäen keskustaan kootaan kulttuuri- ja vapaa-ajan palveluita, jotka toimivat nykyisin hajallaan ja uudistamisen tarpeessa olevissa tiloissa. Uuteen taloon saadaan nykyaikaiset tilat muun muassa aikuisopiston, musiikkiopiston ja kuvataidekoulun sekä nuoriso- ja asukastoiminnan käyttöön. Tilat palvelevat monipuolisesti myös erilaisia järjestöjä. Tavoitteena on luoda aktiivinen ja monikäyttöinen kokonaisuus, joka palvelee kaupunkilaisia aamusta iltaan", kertoo Vantaan kaupungin apulaiskaupunginjohtaja Riikka Åstrand.


Rakentaminen alkaa esirakennustöillä

Oivallustentalo on ensimmäinen vaihe Myyrmäen kaupunkikulttuuritalon kokonaisuudessa. Hankesuunnitteluvaiheen pääsuunnittelusta on vastannut Arkkitehtitoimisto ALA. Rakennuttamisesta vastaa kaupungin tytäryhtiö VTK Kiinteistöt Oy, ja tontin esirakentamisen urakoitsijana toimii Uudenmaan Infrapalvelut Oy.

Rakennuspaikan esirakennustyöt ovat poikkeuksellisen vaativia. Työmaa-alueella on runsaasti kauppakeskusta palvelevia maanalaisia johtoverkkoja, vanhan terveysaseman kellarikerroksen rakenteita ja kunnallistekniikkaa sekä pilaantunutta maata. Esirakentamisen aikana johtoverkkoja ja kunnallistekniikkaa joudutaan siirtämään, vanhoja rakenteita purkamaan ja pilaantunutta maata poistamaan.

Iskostien katualueelta joudutaan poistamaan vuonna 1994 istutettu vaahtera työmaan tilantarpeiden, turvallisten nosto- ja kuljetusjärjestelyjen sekä tulevien kunnallisteknisten töiden vuoksi.

Työmaajärjestelyissä huomioidaan myös kauppakeskuksen pysäköintihalleihin johtavat ajoreitit, jalankulku ja pyöräily sekä muu liikenne ja kauppakeskuksen logistiikka.

"Tontin esirakentaminen käynnistyy marraskuussa 2026 ja valmistuu kesällä 2027. Ensi kevääseen mennessä rakennuksen toteutussuunnittelu valmistuu ja urakoitsija on kilpailutettu. Uudisrakennuksen rakentaminen käynnistyy kesällä 2027, jos rakennuslupa on saatu. Oivallustentalo valmistuu viimeistään kahdessa vuodessa rakentamisen aloittamisesta", kertoo rakennuttajapäällikkö Anssi Romppanen VTK Kiinteistöiltä.

Oivallustentalon rakennushankkeen kustannusarvio on 49,1 miljoonaa euroa eli merkittävästi alkuperäistä arviota pienempi. Uudisrakennus toteutetaan kiinteähintaisena kokonaisurakkana.

Investointi on kustannustehokas, sillä useita toimintoja voidaan keskittää samaan monikäyttöiseen rakennukseen erillisten palvelutilojen rakentamisen tai remontoimisen sijaan.

Oivallustentalon yhteyteen rakennetaan myös maanalainen pysäköintihalli, joka yhdistyy Myyrmannin pysäköintihalliin. Näin parannetaan rakennuksen saavutettavuutta ja sujuvoitetaan liikkumista alueella. Yhteensä pysäköintipaikkoja tulee lähes tuhat.


Kulkureitit pysyvät pääosin ennallaan

Jalankulun ja pyöräilyn reitit pysyvät lähtökohtaisesti ennallaan työmaan ympäristössä, samoin liikuntaesteisten saattoliikenne ja pysäköinti. Myöskään Myyrmannin asiointiin, liikenteeseen tai pysäköintiin ei tule muutoksia. Työmaa vaikuttaa pääosin Kilterin koulun henkilökunnan ja Paalutorin pysäköintiin sekä Iskostien ajoneuvoliikenteeseen. Poikkeusajojärjestelyt ovat pääosin voimassa uudisrakennuksen valmistumiseen saakka.

Myyrmäen keskustan yrityksille ja yhdistyksille järjestetään infotilaisuus työmaan vaikutuksista torstaina 12.11.2026 klo 9–10 Myyrmäkitalossa. Tilaisuutta voi seurata myös etäyhteydellä.

 

Kokonaisuus etenee vaiheittain

Myyrmäen kaupunkikulttuuritalo -hanke toteutetaan monivaiheisena. Kokonaisuuteen kuuluu Paalutorin kehittäminen ulkoilmatapahtumien käyttöön. Lisäksi nykyisen Myyrmäkitalon paikalle toteutetaan kaupunkikulttuuritalohankkeen toinen rakennus, joka on työnimeltään Elämystentalo. Elämystentaloon tulee muun muassa kirjasto- ja museopalveluita. Nämä vaiheet toteutetaan ensimmäisen rakennuksen valmistumisen jälkeen. Tavoitteena on, että kokonaisuus valmistuu 2030-luvun alkupuolella.

Myyrmäen kaupunkikulttuuritalo on keskeinen osa Myyrmäen keskustan uudistamista. Myyrmäki on Vantaan väkirikkain suuralue, ja sen väestön ennustetaan kasvavan edelleen tulevina vuosina. Uusilla tiloilla vastataan alueen kasvavaan palvelutarpeeseen ja parannetaan palvelujen saavutettavuutta.

Lisätietoa kaupunkikulttuuritalonhankkeesta

Lisätietoa rakentamisesta

Avainsanat

Kaupunkikulttuuritalo