Kohderyhmä: Yritykset
Vantaan Elinkeinopäiviä ja elinkeinoelämää 70-luvulta nykypäivään
Vantaan Elinkeinopäivien ja elinkeinoelämän historiaa 70-luvusta tähän päivään. 50 vuodessa kaupungin ja yritysten yhteistyö on kehittynyt satunnaisesta vuoropuhelusta jatkuvaksi kumppanuudeksi, jossa kaupunkia on rakennettu yhdessä.
Uudistetut liikunta-avustukset voimaan 1.11.2026 – lasten ja nuorten harrasteliikuntaan panostetaan aiempaa enemmän
Liikunta-avustusten uudistus selkeyttää avustuslajeja ja helpottaa avustusten hakemista. Uudet ehdot tulevat voimaan 1.11.2026. Tule kuulemaan ja kysymään uudistuksesta etänä järjestettävään avustusinfoon tiistaina 27.10.2026.
Vantaa vahvisti häiriö- ja poikkeustilanteiden valmiuttaan osallistumalla valtakunnalliseen LVV26-harjoitukseen
Vantaan kaupunki osallistui 29.9.–1.10.2026 valtakunnalliseen valmiusharjoitukseen, jossa oli teemana väestönsuojelu. Kuvitteellisessa tilanteessa testattiin poikkeustilanteiden johtamista, suunnitelmien toimivuutta, yhteistyötä ja viestintää.
Yritys, hyödynnä kansainvälinen osaaminen
Monet yritykset ovat jo saavuttaneet selkeitä etuja osallistamalla ja rekrytoimalla kansainvälisiä osaajia mukaan toimintaansa. Ulkomaalaistaustainen henkilöstö, eli kansainväliset osaajat, tuovat mukanaan yritykseen hyödyllistä tietämystä kulttuureista ja kielistä, uudenlaisia näkökulmia ja
Aamu- ja iltapäivätoiminnan kilpailutusta koskeva infotilaisuus pe 2.10.2026
Vantaan aamu- ja iltapäivätoiminnan kilpailutusta koskeva infotilaisuus järjestetään perjantaina 2.10.2026 klo 10–11.
Henkilötietojen käsittely Vantaan ammattiopisto Varian yritysasiakkuuksissa, muissa organisaatioasiakkuuksissa ja kumppanuuksissa
Tässä asiakirjassa kerrotaan yleisesti, millä tavoin Vantaan kaupunki käsittelee tietojasi ammattiopisto Variassa opiskelijoiden urapolkuihin ja muuhun yritysten kanssa tehtävään yhteistyöhön liittyen.
Varia ja Suomen Urheiluopisto aloittavat koulutusyhteistyön – liikunta-alan koulutus laajenee Vantaalle
Vantaan ammattiopisto Varia ja Suomen Urheiluopisto ovat solmineet koulutusyhteistyösopimuksen. Ensimmäisessä vaiheessa Vantaalla käynnistyy liikunnanohjauksen perustutkintokoulutus, jonka ensimmäinen 25 opiskelijan ryhmä aloittaa opintonsa elokuussa 2027.
Haluaisitko ostaa esityksen tai työpajan? Kulttuuripankki helpottaa kulttuuri- ja taidepalveluiden löytämistä
Kulttuuripankki tekee taiteen ja kulttuurin ammattilaiset sekä heidän palvelunsa näkyviksi ja tilattaviksi. Kulttuuripankki on maksuton palvelu taiteilijoille. Vantaalaisia taiteilijoita kutsutaan mukaan!
Vantaa lähettää talonomistajille kiinteistökohtaiset tiedotteet uudesta hulevesimaksusta – tarkista Suomi.fi-viestisi
Vantaa kaupunki kattaa uudella maksulla hulevesien hallintaan liittyviä kustannuksia. Tiedotteessa kerrotaan oman kiinteistösi maksun suuruus ja määräytymisperusteet.
Kaupunginvaltuusto hyväksyi Vantaan elinvoima- ja työllisyysohjelman vuosille 2026–2029 – toimenpiteiden rakentaminen käynnistyy
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 24.8.2026 Vantaan elinvoima- ja työllisyysohjelman vuosille 2026–2029.