Puunkaato
- Puita ei saa kaataa lintujen pesimäaikana 1.4.–31.7.
Esittely
Asiasanat
RakentaminenJos et ole varma tarvitsetko luvan, tee neuvontapyyntö Lupapisteessä. Selvitä, kuinka monta puuta on tarpeen kaataa, missä kunnossa ne ovat ja onko niitä suojeltu kaavassa.
Jos puunkaato todetaan luvanvaraiseksi, sinun täytyy hakea maisematyölupaa.
Älä kaada puita lintujen pesimäaikana
Puita ei saa kaataa lintujen pesimäaikana. Luonnonsuojelulaki määrää, että lintujen pesintää ei saa häiritä 1.4.–31.7.
Myös rakentamista valmisteleva puunkaato tulee ajoittaa siten, että puita ei kaadeta pesimärauhan aikana. Jos puiden kaataminen tontilta on välttämätöntä, tulee rakennuttajan varmistaa ammattilaisen avulla, ettei pesintää häiritä tai pesiä tuhota.
Toimita sitä varten rakennusvalvontaan ornitologin tai muun lintuasiantuntijan selvitys siitä, ettei kaadettavissa puissa tai niiden läheisyydessä ole linnunpesiä. Linnut voivat pesiä esimerkiksi maassa puun juurella tai puiden läheisissä pensaissa.
Puiden kaatamisessa tulee ottaa huomioon myös liito-oravien elinalueet ja kulkuyhteydet.
Luonnonsuojelulain säännösten noudattamista valvoo Lupa- ja valvontavirasto.
Puun kaataminen talon pihalta
Taloyhtiön tai talon omistajan pitää huolehtia, että tontilla kasvavat puut ovat hyväkuntoisia. Talon pihalta täytyy kaataa huonokuntoiset puut, jos ne aiheuttavat vaaraa ihmisille tai rakennuksille.
Jos olet epävarma siitä, aiheuttaako puu vaaraa, pyydä esimerkiksi arboristia tai metsänhoitajaa arvioimaan tilanne. Joskus puu voidaan säästää kokonaan tai osittain. Usein pelkkä oksien leikkaus riittää, kun se tehdään oikein.
Rakennetulta tontilta eli talon pihalta saa kaataa puita ilman maisematyölupaa perustellusta syystä, kuten huonokuntoisten puiden vaarallisuuden vuoksi.
Puun vaarallisuus on pystyttävä todistamaan jälkeenpäin esimerkiksi valokuvien avulla. Lisäksi rakennusvalvonta voi velvoittaa talon omistajaa istuttamaan kaadetun puun tilalle uuden puun tai uusia istutuksia.
Perusteltu kaatosyy ei ole esimerkiksi puun tuottama roska, lehdet tai neulaset eikä puun aiheuttama varjostus. Huomioi myös, että puita ei saa kaataa tontilta peräkkäisinä vuosina.
Älä kaada isoja puita itse. Ammattilainen osaa kaataa ne turvallisesti.
Lupaa ei tarvita asemakaavoitetulla alueella, jos syy on perusteltu ja toimenpiteen vaikutukset tontille ja ympäristöön ovat vähäisiä sekä kaikki seuraavat ehdot täyttyvät:
- Kaadettavia puita on enintään viisi ja tontille jää puita vielä kaatamisen jälkeen.
- Asemakaavassa ei ole kyseisiä puita koskevia suojelu-, lukumäärä- tai muita määräyksiä eikä määräyksiä ympäristön säilyttämisestä.
- Puita ei ole merkitty arvopuiksi. Vantaan arvopuurekisteriä täydennetään jatkuvasti.
- Tontin rajalla kasvavien puiden kaatamiselle on saatu naapurin suostumus.
Asemakaavamääräyksiin ja arvopuurekisteriin voit tutustua Vantaan karttapalvelussa.
Jos olet jo tehnyt neuvontapyynnön rakennusvalvonnalle Lupapiste-palvelussa, voit muuttaa sen lupahakemukseksi.
Toimita lupahakemuksen liitteeksi asemapiirros, johon on merkitty kaadettavat puut, sekä valokuvat puista.
Rakennusvalvonta voi vaatia luvan myöntämistä varten myös uuden piha- ja istutussuunnitelman, kirjallisen arvion puiden kunnosta esimerkiksi arboristilta tai muita tarpeellisia selvityksiä.
Lupaprosessin yhteydessä kuullaan naapurit. Hankkeessa tulee olla pääsuunnittelija.
Yleiskaavan lähivirkistysalueilla (VL), retkeily- ja ulkoilualueilla (VR) ja suojaviheralueilla (EV) maisematyölupa on haettava ympäristökeskukselta, ellei toimenpide ole vähäinen.
Jos puut sijaitsevat kaupungin katu- tai puistoalueella, jätä puunkaadon tarpeesta palaute Vantaan palautekanavan kautta.
Palaute ohjautuu sieltä katujen ja puistojen kunnossapidolle.
Puiden kaataminen tontilta ennen rakentamista
Rakentamista valmistelevien töiden vuoksi tontin rakennusalalta saa kaataa puita suunnitelmien mukaisesti. Puiden kaatamisesta tulee ilmoittaa hankkeen lupakäsittelijälle ja tarkastusinsinöörille.
Kaikki säilytettävät puut ja merkittävät luonnontilaiset tontinosat on suojattava työmaan aikana huolellisesti. Rakennusvalvonta voi edellyttää lupahakemuksen käsittelyn yhteydessä tai rakennustyön valvonnan aikana, että rakentaja laatii suojaussuunnitelman.
Luvatta kaadetut puut
Jos kaadat pihaltasi puita ilman lupaa, voit joutua korvaamaan ne.
Jos puiden kaatamisen vaikutukset tontille tai ympäristöön ovat vähäistä suurempia, on niiden tilalle istutettava riittävästi isokokoisia puuntaimia. Tarpeellinen määrä arvioidaan tilanteen mukaan.
Lisäksi rakennusvalvonta voi velvoittaa hakemaan maisematyöluvan jälkikäteen.
Mikä on arvopuu?
Arvopuiksi luokiteltavat puut ovat maisemassa merkittäviä puita. Ne ovat pitkäikäisiä, terveitä ja elinvoimaisia. Erityisesti mäntyjen, tammien ja saarnien juuret tunkeutuvat syvälle maahan, minkä ansiosta ne voivat menestyä rakentamisesta huolimatta.
Puista on monia hyötyjä. Puut parantavat ilmanlaatua, sillä ne sitovat itseensä pölyä ja hiilidioksidia. Helteillä puut tarjoavat varjoa ja viilentävät pihaa. Runsaina sadepäivinä puut puolestaan ehkäisevät tulvimista.
Vantaan arvopuurekisteri
Vantaan arvopuurekisteri on julkaistu Vantaan karttapalvelussa. Vaikka rekisterissä on jo yli 8000 puuta, se täydentyy koko ajan.
Jos huomaat tontin reunamilla keltaiseen Vantaa-liiviin pukeutuneen henkilön, on kyse ehkä arvopuiden kartoituksesta.
Vaikka puu ei vielä olisi rekisterissä, saattaa se täyttää arvopuun edellytykset. Omasta arvopuusta voi ilmoittaa Eeva Eitsille osoitteen ja kuvan kanssa.
Hyväksy evästeet Analytiikka-kategoriasta nähdäksesi iframe-sisällön
Voit tarkastella Vantaan arvopuurekisteriä ja asemakaavoja Vantaan karttapalvelussa.
Mitä tehdä, jos puu kaatuu myrskyssä kadulle tai puistoon?
Myrskyn jälkeen kaatuneita puita ja katkenneita oksia voi olla ympäri kaupunkia. Jos puusta aiheutuu välitöntä vaaraa, tulee siitä ilmoittaa...
Vantaan kaupunkipuulinjaus
Kaupunkipuiden pitkäikäisyys ja hyvinvointi halutaan varmistaa huolellisella suunnittelulla, laadukkaalla kunnossapidolla sekä riittävällä valvonnalla. Vantaalla tähän haasteeseen vastataan ensimmäisellä virallisella kaupunkipuulinjauksella.
Lisätietoja
Jekaterina Batrakova
Puiden kaatamisesta tulee ensisijaisesti tiedustella Lupapisteen neuvontapyynnön kautta.
Ympäristökeskus
ymparistosuunnittelu@vantaa.fiLuonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaat puut ja yleiskaavan VL-, VR- ja EV-alueita koskevat maisematyöluvat
Asiointipalvelut
Lupapiste
Lupapiste.fi on sähköinen asiointipalvelu, jonka kautta voit hoitaa rakentamiseen liittyvän neuvonta- ja lupa-asioinnin.
Asian käsittelyn eteneminen
Lupapiste.fi on sähköinen asiointipalvelu, jonka kautta voit hoitaa rakentamiseen liittyvän neuvonta- ja lupa-asioinnin.
Palvelukanavat
Palvelukanavan tyyppi
Toimipisteet
Vantaa-info tarjoaa muun muassa kaavoitukseen, rakentamiseen ja karttoihin liittyvää yleisneuvontaa.
Lisätietoa toimipisteestä Vantaan kaupunkiympäristön asiakaspalveluRatatie 11, 2. krs
01300 Vantaa
Suomi
Rakennusvalvontaan on hyvä ottaa yhteyttä heti suunnittelun alkaessa. Rakennuslupia ja neuvontapyyntöjä käsitellään Lupapiste-järjestelmässä.
Lisätietoa toimipisteestä Vantaan rakennusvalvontaLauri Korpisen katu 9 C
01370 Vantaa
Suomi