Turvallisuusalan perustutkinto
Esittely
Kouluttaudu turvallisuusalan ammattilaiseksi
Turvallisuusalan ammattilaisena huolehdit ihmisten, omaisuuden ja toimintaympäristöjen turvallisuudesta sekä toimit monipuolisissa asiakaspalvelu- ja valvontatehtävissä. Työssä korostuvat vastuullisuus, vuorovaikutustaidot ja kyky toimia erilaisissa tilanteissa.
Turvallisuusalan perustutkinnon suorittanut turvallisuusvalvoja vastaa esimerkiksi kulunvalvonnasta, omaisuuden suojaamisesta ja turvallisuuden ylläpitämisestä sekä osallistuu toimintaympäristöjen turvallisuuden kehittämiseen.
Alan ammattilaisena voit työskennellä esimerkiksi turvallisuusoperaattorina, järjestyksenvalvojana, vartijana, turvatarkastajana, arvokuljettajana, aulapalvelutehtävissä tai erilaisissa turvallisuusalan asiantuntijatehtävissä.
Tutustu tutkinnon sisältöön ePerusteissa
Koulutuksen tiedot
Sijainti
Koulutus järjestetään Aviapoliksen toimipisteessä osoitteessa Aerolankaari 5, 01530 Vantaa.
Toteutus
Opinnot sisältävät teoriaa ja käytännön harjoittelua oppilaitoksessa sekä opiskelua koulutussopimuksella tai oppisopimuksella työelämässä.
Osaaminen osoitetaan näytöillä tekemällä käytännön työtehtäviä aidoissa työtilanteissa.
Suomen kielen tuki
Voit suorittaa perustutkinnon suomen kielen tuella. Opintojen aikana vahvistat suomen kielen osaamistasi sekä opiskelu-, digi- ja työelämätaitojasi.
Kaksoistutkinto
Haluatko yhdistää ammatilliset opinnot ja lukio-opinnot? Voit suorittaa kaksoistutkinnon samalla, kun opiskelet ammatillista perustutkintoa. Lukio-opinnot toteutetaan etäopintoina yhteistyössä Sotungin etälukion kanssa.
Kesto ja laajuus
Opintojen kesto määräytyy henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) mukaan, ja siinä huomioidaan aiemmin hankittu osaaminen. Keskimäärin opinnot kestävät 2–3 vuotta.
Turvallisuusalan perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osaamispistettä) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä). Ammatillisista tutkinnon osista pakollisia on 55 osaamispistettä ja valinnaisia 90 osaamispistettä.
Opiskelukustannukset
Opinnot ja opintojen suorittamiseen tarvittavat oppikirjat, työvälineet ja materiaalit ovat pääsääntöisesti maksuttomia, kunnes opiskelija täyttää 20 vuotta. Tämän jälkeen opintoihin liittyvistä välineistä ja materiaaleista voi aiheutua kustannuksia, joiden määrä vaihtelee koulutusalasta riippuen. Tarkemmat tiedot opiskeluun liittyvistä kustannuksista ja mahdollisista maksuista löydät sivulta Opiskelukustannukset.
Toisen asteen koulutuksen lukuvuosimaksut koskevat EU‑/ETA-alueen ulkopuolelta tulevia opiskelijoita, jotka aloittavat opintonsa 1.8.2026 tai sen jälkeen.
Jatko-opinnot
Turvallisuusalan perustutkinto antaa hakukelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.
Väyläopinnot
Varian opiskelijana sinulla on mahdollisuus suorittaa ammattikorkeakouluopintoja jo ammatillisten opintojen aikana. Suoritetut opinnot voidaan sisällyttää osaksi tulevaa AMK-tutkintoa, mikäli päätät jatkaa opintojasi ammattikorkeakoulussa Variasta valmistumisen jälkeen.
Terveydelliset vaatimukset
Koulutukseen hakeutuvan tulee täyttää SORA-lainsäädännön mukaiset terveydentilan ja toimintakyvyn vaatimukset. Tutustu koulutuksen terveydentilaa ja toimintakykyä koskeviin vaatimuksiin ennen hakemista.
Hakeutuminen
Ammattiopisto Variaan voi hakea opiskelemaan eri tavoilla.
Jatkuva haku on avoin kaikenikäisille hakijoille aiemmasta koulutuksesta riippumatta. Jatkuvassa haussa voit hakea myös koulutuksiin, joissa perustutkinnon voi suorittaa suomen kielen tuella. Nämä koulutukset on merkitty "Suomen kielen tuella" -merkinnällä.
Yhteishaku järjestetään vuosittain keväällä, ja se on suunnattu ensisijaisesti perusopetuksen päättäville nuorille, jotka hakevat syksyllä alkaviin ammatillisiin perustutkintoihin.
Valintaperusteet
Opiskelijoiden kokemuksia
Miksi valita turvallisuusala
Tutustu Keremin tarinaan
Lisätietoja
Toimipisteet
Vantaan ammattiopisto Varia järjestää ammatillista koulutusta neljässä toimipisteessä eri puolilla Vantaata.
Lisätietoa toimipisteestä Vantaan ammattiopisto Varia, Aviapoliksen toimipisteAaerolankaari 5
01530 Vantaa
Suomi