Hae uutisia
Helin perhe rakensi toiveidensa talon pellon kupeeseen – ”Vantaalta löytyy kaikki paitsi meri”
Heli Haaviston kodin ikkunoista Vantaalla avautuu peltomaisema. Kun perhe kaipasi lisätilaa ja isomman pihan, kiva tontti löytyi Kannistosta.
Pääkaupunkiseudun hävikkiruokakokeilut onnistuivat yli odotusten
Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa kokeillaan oppilaitosten lounailta ja ravintoloilta ylijääneen ruoan lahjoittamista ja jakamista sitä tarvitseville ruoka-aputoimijoiden kautta. Kevään ensimmäiset kokeilut onnistuivat hyvin ja nyt niitä laajennetaan entisestään - kyse on alueen koko
SMILE-hankkeen syksy Koivukylässä − ohjelmassa avoimet ovet, futsalia, oppimisen tukea ja Maailmanjuhla
Tutustu päivittyvään listaukseen SMILE-hankkeen toiminnasta Koivukylässä. Syksyllä jatketaan kokeiluja Koivukylän koulun, asukkaiden ja järjestötoimijoiden kanssa.
Alaikäisiin kohdistuva seksuaalinen häirintä on yleistynyt – pääkaupunkiseudun kunnat tuottivat tukipaketin nuorten kanssa työskenteleville
Pääkaupunkiseudun kouluissa, oppilaitoksissa ja nuorisotiloilla käsitellään ilmiötä, jotta lapset ja nuoret oppisivat tunnistamaan seksuaalista häirintää ja puuttumaan siihen.
Länsi-Vantaan kirjastot juhlivat synttäreitään
Martinlaakson kirjasto täyttää tänä syksynä 50 vuotta, Myyrmäen kirjasto 40 ja Mosaiikin kirjasto Kivistössä yhden vuoden.
Kaupunginhallitus asetti Väritehtaan alueen kaavarungon nähtäville ja hyväksyi Pähkinärinteen yleissuunnitelman
Vantaan kaupunginhallitus päätti 2. syyskuuta 2024, että Väritehtaan alueen kaavarunkoluonnos laitetaan nähtäville 30 päiväksi. Kokouksessa hyväksyttiin myös Pähkinärinteen yleissuunnitelma.
Fazer onnittelee 50-vuotiasta kotikaupunkiaan Vantaata
Fazerin kotikaupunki Vantaa täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Fazer onnittelee vuonna 1974 kaupungiksi tullutta Vantaata lauantaina 31.8. tarjoamalla opastetun näyttelykierroksen noin 200 vantaalaiselle Fazer Experience -vierailukeskuksessa. Samalla kaupunkilaiset voivat tutustua vierailukeskuksen
Kotiseutupäivät järjestetään ensi kertaa Vantaalla
Kotiseutupäiviä varten on räätälöity yllätyksellinen retkiohjelma, joka on kaikille avoin. Retkien kiehtovia kohteita ovat muun muassa Vantaan kartanot, urheilupaikat, julkinen taide, Ilmailumuseo ja tulevan ratikan reitti.
Nuoria vantaalaisia etsitään vapaaehtoisiksi Kulttuurikamuiksi - ilmoittaudu mukaan 30.9. mennessä
Vantaan kaupunginmuseon Mielellään museoon -hanke aloittaa Kulttuurikamu-palvelun.
Kaupunginhallituksen kokouksessa Väritehtaan alueen kaavarunko ja Pähkinärinteen yleissuunnitelma
Vantaan kaupunginhallituksen kokouksessa maanantaina 2.9.2024 on määrä asettaa nähtäville 30 päiväksi Väritehtaan alueen kaavarunkoluonnos sekä hyväksyä Pähkinärinteen yleissuunnitelma.