Hae uutisia
Päiväkodinjohtajille järjestetään kuukausittain aikaa pedagogiikan johtamisen kehittämiseen
Vantaalaiset päiväkodin johtajat ovat osallistuneet pedagogiikan johtamisen kehittämisen kokonaisuuteen toimintavuoden 2023–2024 aikana. PedaJokeksi nimetyssä valmennuskokonaisuudessa pohditaan yhdessä pedagogiikan johtamista ja jaetaan osaamista. Mukana ajattelua tukemassa on myös valmentajia ja
Taidekarnevaalin työpajoissa ja esityksissä viihtyy koko perhe
Vantaan taideharrastamisen laajuutta esittelevä tapahtuma Taidekarnevaali pidetään Kulttuurikeskus Orvokissa lauantaina 20.4.
Ysäridiscossa fiilistellään 90-luvun hittien tahtiin
Tule tamppaamaan tanssilattiaa ja tutustumaan uusiin Ysäri-näyttelyihin Tikkurilan vanhalle asemalle perjantaina 5.4. klo 18-21.
Vantaalle rakennetaan Uusi Ilmailumuseo
Vantaa saa uuden matkailullisen vetovoimakohteen. Suomen hallitus on myöntänyt Suomen Ilmailumuseolle lisätalousarvioesityksessä rahoituksen. Ilmailumuseolla on jo sijaintipaikka, kasvava Aviapolis.
Päiväkotien rinnakkaisjohtamisen malliin ovat tyytyväisiä niin henkilökunta kuin johtajatkin
Osassa Vantaan päiväkodeista on käytössä rinnakkaisjohtamisen malli, jossa päiväkodin johtajia on yhden sijaan kaksi. Johtajat vastaavat yhdessä koko yksikön toiminnasta. Työnjako toimii siten, että toinen on vastuussa henkilöstöstä ja taloudesta, ja toinen pedagogiikasta ja asiakkuuksista.
Kaupunkitilalautakunta päätti valita Elmon uimahallin rakennusurakan toteuttajan
Kaupunkitilalautakunta päätti esittää kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen hyväksymistä.
Kaupunginvaltuuston hyväksyttävänä sitovuustasojen poikkeamat tilinpäätöksessä 2023
Kaupunginvaltuuston hyväksyttävänä sitovuustasojen poikkeamat tilinpäätöksessä 2023
Kaupunginhallituksen kokouksessa vuoden 2023 henkilöstökertomus ja vuoden 2023 tilinpäätös
Kaupunginhallituksen kokouksessa vuoden 2023 henkilöstökertomus ja vuoden 2023 tilinpäätös
Kortteliliigan talvi päätökseen – hiihtohaasteessa ylitettiin viime vuoden tulos
Vantaan Kortteliliigan talvilajit päättyivät helmi-maaliskuussa. Talven aikana kisattiin kiekkosarjoissa ja tenniksessä. Hiihtohaasteen tulos kasvoi 9 000 kilometrillä viime vuodesta.
Vantaalle uusi kesäfestivaali - kaksipäiväinen Vauhti kiihtyy järjestetään elokuun toisena viikonloppuna
Vantaalle saadaan uusi kesäfestivaali, kun kaksipäiväinen Vauhti kiihtyy järjestetään elokuun toisena viikonloppuna.