Palveluryhmä: Hyvinvointi & yhteisöllisyys

Mahdollisuuksien tori lauantaina 5.9.2026 Tikkurilassa

Uutinen

Kansainvälistä torimeininkiä ja makuja maailmalta – musiikkia, tanssia ja työpajoja lapsille ja aikuisille. Ulkoilmatapahtuma lauantaina 5.9. klo 12–17 Asemakujalla Tikkurilassa.

Tikkurilan suuralue

Vantaan osallistuvan budjetoinnin hankkeet valmistuvat – asukkaiden ideat näkyvät ympäri kaupunkia

Uutinen

Vantaan ensimmäisen kaupunkitasoisen osallistuvan budjetoinnin hankkeet ovat pääosin valmistuneet.

Kuusijärven sähkösaunojen vauriot suuria – remontti laajenee ja valmistuminen viivästyy

Uutinen

Kuusijärven päärakennuksen sähkösauna- ja pesutilat ovat olleet suljettuina korjausten vuoksi heinäkuusta lähtien. Päärakennuksen rakenteita avattaessa on ilmennyt, että rakennuksen vauriot ovat huomattavasti laajempia kuin aiemmin tiedettiin.

Hakunilan suuralue

Vantaalle ensimmäinen kunnallinen IB-opintopolku varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle

Artikkeli

Pakkalan Y.E.S.-päiväkodissa käynnistyi IB-kokeilu elokuussa 2026. Vantaasta tuli samalla Suomen ensimmäinen kunta, joka rakentaa kunnallisen IB-opintopolun varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle asti.

Aviapoliksen suuralue

Syödään yhdessä Koivukylässä – tule keskustelemaan alueen tulevaisuudesta yhteisöillalliselle

Uutinen

Tervetuloa yhteiselle illalliselle keskustelemaan Koivukylän ajankohtaisista asioista keskiviikkona 16.9. klo 17–20 Kytöpuiston koululle.

Koivukylän suuralue

Vantaan tuella syntyy tapahtumia, jotka tuovat ihmiset yhteen

Uutinen

Paikallisen kansalaistoiminnan avustuksella yhdistykset ja yhteisöt voivat järjestää tapahtumia ja toimintaa, jotka lisäävät yhteisöllisyyttä ja viihtyisyyttä omalla asuinalueella.

Lastenkulttuuria tarjolla ympäri Vantaata – katso lasten ja nuorten kulttuurisyksyn ohjelmisto

Uutinen

Tutustu syksyn 2026 lastenkulttuuritarjontaan ja ilmoittaudu tapahtumiin. Kulttuuripolku tuo taiteen ja kulttuurin kouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin.

Aviapoliksen suuralue Hakunilan suuralue Kivistön suuralue Koivukylän suuralue Korson suuralue Myyrmäen suuralue Tikkurilan suuralue

Tule lukemaan lapsille – lukukamut ovat päiväkotien odotettuja vieraita

Uutinen

Vantaan päiväkoteihin voi hakea syksyllä lukemaan ääneen lapsille. Lukukamut ovat päiväkotien odotettuja vieraita, jotka tukevat lasten lukuintoa ja -taitoa.

Tule vapaaehtoiseksi lukemaan päiväkotiin

Sisältösivu

Vantaalla voi toimia vapaaehtoisena lukukamuna ja käydä lukemassa ääneen päiväkodin lapsille. Tule mukaan!

Kävitkö puistoruokailussa? Vastaa lyhyeen kyselyyn 7.8. mennessä!

Uutinen

Söitkö puistoruokailussa tänä kesänä? Vastaa lyhyeen kyselyyn 7.8. mennessä ja kerro mielipiteesi ruoasta ja ohjelmasta.