Toisen asteen jälkeen

Asiasanat

KoulutusOpiskelijat

Ylioppilastutkinnon ja ammattillisen perustutkinnon suorittaminen tuottaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin.

Haku korkeakouluihin

Ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin haetaan korkeakoulujen yhteishaussa samalla hakulomakkeella osoitteessa www.opintopolku.fi. Samoille sivuille kootaan hakuja koskevat tiedot. 

Yhteishaussa on mukana lähtökohtaisesti kaikki tutkintoon johtava korkeakoulutus. Korkeakoulut voivat kuitenkin järjestää osaan koulutuksistaan erillishakuja, esimerkiksi haut tietyille erityiskohderyhmille suunnattuihin koulutuksiin. Yhteishaku järjestetään kahdesti vuodessa, keväällä ja syksyllä.

Useimmissa korkeakouluissa voit hakea tutkinto-opiskelijaksi myös avoimen väylän kautta. Avoimen väylän hakuohjeet ja valintaperusteet voit tarkistaa yliopistojen tai ammattikorkeakoulujen omilta sivuilta.  

Ohjausta ammatin valintaan ja työnhakuun

Ohjaamo Vantaa 

Ohjaamo on 15−29-vuotiaille tarkoitettu monialainen ohjaus- ja neuvontapalvelu, jonne voi mennä ilman ajanvarausta. Voit tulla Ohjaamon neuvontaan ilman ajanvarausta ma-pe klo 12-16 minkä tahansa askarruttavien asioiden, kuten koulutukseen, työhön, talouteen, terveyteen tai vapaa-aikaan liittyvien kysymysten kanssa. Osoite on Lummetie 2 b C. 

töissa.fi - sivustolla korkeakouluista valmistuneet kertovat työstään.

Työn hakeminen

Jos sinulla  ei ole työpaikkaa opintojesi päätyttyä, ilmoittaudu mahdollisimman pian TE-palveluun työttömäksi työnhakijaksi.

Työ- ja elinkeinotoimistosta saat tietoa avoimista työpaikoista, koulutuksesta, opiskeluun liittyvistä asioista, opintojen rahoituksesta sekä tietoa eri ammateista ja niihin johtavista koulutuksista.

Lisätietoja TE-palveluista

Ulkomaille töihin tai opiskelemaan

Nuorille on tarjolla erilaisia vaihto-ohjelmia ja työmahdollisuuksia ulkomailla. Alla olevien linkkien kautta löydät erilaisia vaihtoehtoja.

Opetushallituksen maailmalle.net -sivu

Allianssin nuorisovaihto