Itä-Hakkila ja Kuninkaanmäki

Kuninkaanmäen asuinalue, kuvaaja: Pertti Raami.

Itä-Hakkila on Hakunilan keskustan pohjoispuolella sijaitseva kaupunginosa. Siellä asuu noin 2 700 asukasta. Sen länsireunaa kulkee Lahdenväylä ja sen vieressä vanha Lahdentie. Niiden väliin jää Honkanummen saksalainen sotilashautausmaa, legendaarinen Pavin tanssilava sekä yritysalue, joka jatkuu Kuninkaanmäkeen saakka. Itä-Hakkila on asuntokannaltaan omakotivaltainen, sillä pientalojen osuus alueella on yli 80 %. Alueen läpi virtaa myös Itä-Hakkilan puro, jonka pohjoispäässä on Itä-Hakkilan puisto. Lahdentien vierestä löytyy Rukinpyöränpuisto ja Sotungin vastaiselta rajalta Teerimäen metsät. Palveluista Itä-Hakkilalla on oma päiväkoti ja koulu. Lähikauppa löytyy Kolohongasta ja muut palvelut Hakunilan keskustasta. Itä-Hakkilalla on oma ministadion, jolla jalkapalloa pelaa vuonna 1956 perustettu Itä-Hakkilan Kilpa.

Kuninkaanmäki on Hakunilan suuralueen pohjoisin kaupunginosa, jossa asuu 2 100 asukasta. Nimensä se on saanut Ruotsin kuningas Kustaa III:lta, joka matkusti pitkin Kuninkaantietä ja pysähtyi piknikille alueella sijaitsevalle mäelle vuonna 1775. Kuninkaanmäki jakautuu Kuninkaanmäen sekä Kolohongan asuinalueesiin. Asuntokanta on pien- ja rivitalovaltainen. Alueella asuu paljon lapsiperheitä ja alle 16-vuotiaiden osuus asukkaista on 25 %. Naapurustojen ympärillä on useita luontoalueita, kuten Honkametsä ja Kustaa III:n puisto. Pohjoispuolella sijaitsee Kuninkaanmäen ylpeys, Kuusijärven ulkoilukeskus, josta löytyy suositun uimarannan lisäksi monien urheilulajien harrastusmahdollisuudet. Muita Kuninkaanmäen palveluita ovat Honkatorin lähikauppa, päiväkoti ja Kolohongan nuorisotila. Lisäpalvelut löytyvät Hakunilan ja Koivukylän keskustoista.

Ajankohtaista

Twitter